Tyhjän puhuminen

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Elämäni on suoraan sanottuna aika tylsä. Silti kirjoitan vain tekemisiäni ylös, koska en osaa muutakaan. Ehkä se on yksi syy siihen, miksi kukaan ei koskaan kommentoi, miksi kenellekään ei koskaan tule mitään mieleen kirjoituksistani. Fooruminikin kukoistaa. Huoh. Olisi monta ajankohtaista aihetta mistä kirjoittaa, mutta ne unohtuvat heti kun pääsen koneelle. Aina kun lomake on silmieni edessä, ei tule mitään aihetta mieleen. Sen takia päädyn aina kirjoittamaan tyhjää.

Mieleeni tuli eräs ajatus. Voisin kirjoittaa blogia tunnilla. Mahtava idea. Kirjoitan blogia ruutupaperille aiheesta ja lisään sen sivulle myöhemmin. Voisin toteuttaa tämän vaikka ranskan tunnilla. Tai no en. Nykyisessä ryhmässäni oli aluksi viisi opiskelijaa, nyt about 10. Tämä tarkoittaa sitä, että joudun viittamaan tavallista useammin, nyt kun ryhmä on pienentynyt. Toivon että nämä kolme tuntia kuluvat mahdollisimman nopeasti, että pääsen viettämään viikonloppua.

Tällä viikolla lintsasin kahdelta tunnilta. Tai no toinen oli oikeastaan vahinko. Keskiviikkona oli kahdekstasta kymmeneen ranskaa, jonka jälkeen lähdin kotiin. 12-13 olisi ollut vielä englantia. Torstaina taas menin liikuntatunnin Cooperin testin jälkeen McDonaldsiin Villen, Sampsan ja Pekan kanssa. Heillä oli hyppytunti ja minulla olisi ollut ranskaa, mutta en katsonut kelloa. Oletin että ruokavälitunti jatkuu. Mitä muuta? Ranska ei suju. Viikonloppuohjelmani on seuraavanlainen:

Perjantai

  • Lyseon gaala
    Joku gaalailta Lyseolla. Siellä on pukeutumiskoodikin ja kaikki on niin prameaa ja hienoa illalla. Mutta en tiedä menenkö, tämä tuli niin äkkiä. Olisihan siellä kavereita.
  • Juhanille 18:00
    En tiedä myöskään tästä. Todennäköisesti vietän koko perjantain kotona. Tai sitten menen vain Juhanille.

Lauantai

  • Kitaratunnit 14.15-15.15
    Jatketaan System Of A Downin soittamista. Question menee jo puoliksi. Vielä kerto-riffit kunnolla ja intron soinnut.
  • Jari-Pekan syntymäpäivät illalla
    En ole varma ajankohdasta. Joka tapauksessa olen varmaankin menossa.
  • Leffailta elokuvateattereissa
    Ollaan menossa katsomaan Liikkuva Linna. Hintavihellyksien takia lipun hinta on vain viisi euroa.

Sunnuntai

  • Parkour 19.00
    Ensimmäiset parkour-harkat monitoimitalolla. Tulee kivaa. Luultavasti pompin trampoliinilla ja hyppelen seinillä innoissani koko ajan.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä