Spotify vs. Google Play Music – täydellistä musiikkipalvelua etsimässä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 8 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 28-vuotias.

Musiikin suurkuluttajana ja nörttinä (kirjoitushetkellä 7543 eri artistia kahlattu läpi) olen vuosikausia etsinyt sellaista musiikkipalvelua, joka osaisi suositella biisejä joka tilanteeseen. Vielä tähänkään päivään asti täydellistä ei ole löytynyt. Lähellä kuitenkin ollaan. Palveluita tulee ja menee ja sen huomaa esimerkiksi siitä, että muutaman vuoden takaisen kirjoitukseni ”10 palvelua, joilla voit kuunnella musiikkia netissä ilmaiseksi” sovelluksista puolet on lopettaneet.

Taustaa – kokeillut palvelut

Last.fm:n oma sovellus oli tähän aikoinaan loistava, mutta kun se lisensointiongelmien myötä lakkautettiin vuonna 2012 kieppeillä ja pysyvästi vuonna 2014, jäin taas nalli kalliolle. Last.fm oli jossain vaiheessa naitettu aika hyvin Spotifyn kanssa, mutta nykyään ilmeisesti Spotify käyttää vain palvelun dataa. Last.fm on itselläni totta kai edelleen käytössä päivittäin sen tunne- ja data-arvon takia. Joulukuussa tulee täyteen 11 vuotta palvelun käyttöä, huh. Otin kantaa myös Last.fm:n ulkoasu-uudistukseen ja vaikka siitä pidänkin, taitaa jäädä leiska ikuiseksi betaksi.

Spotify on valtavirran suosiossa ja kehittynyt hyvin, mutta ainakin viime aikoina artistien ja musiikin poistuminen sekä ominaisuuksien putoaminen on pistänyt sen verran paljon ärsyttämään ja harmittamaan, että olen hakenut vaihtoehtoisia palveluita tilalle. Grooveshark oli hyvä, mutta se tapettiin isojen mediayhtiöiden toimesta (lähes kirjaimellisesti). Rdio oli myös aiemmin testissä, mutta sekin on nyt myyty Pandoralle.

Pandoran suositteluengine (QuickMix) on sen verran loistava, että käytän sitä proxyn kautta kokoamallani/koodaamallani python-komentorivisovelluksella pianobarilla. Pandoran avoin rajapinta on ilahduttavaa, mutta se että se on rajattu jenkkien ulkopuolelle kyllästyttää. Proxylla ja komentorivilla toimii nörtin ilona, mutta eipä tuosta muuhun ole kuin satunnaiseen shufflaukseen. VPN:llä pääsee verkkosovellukseenkin, mutta se on auttamattomasti jäljessä muista. Flashilla toimiva köppäisyys ei innosta, vaikka suosittelut ovatkin erinomaisia.

screen-shot-2016-11-30-at-11-56-42

Olen käyttänyt kotiserverilläni pitkään omaa musiikkipalvelinta paikallisille tiedostoille (Musiccabinet, Madsonic, koel), mutta näissä on liikaa puutteita tai kehitys laahaa jäljessä.

screenshot-6

Musiccabinetia käytän vieläkin streamaukseen, koska siinä on paras Last.fm-tuki. Last.fm:n uudistuksen ja kehittäjän katoamisen myötä bugeja kuitenkin on liikaa, esim. tagit eivät enää synccaudu genreihin ollenkaan. Madsonicissa taas on tuplascrobblaus ja muita vaivoja, joten käyttö satunnaista ja testailumielessä kuuntelemista. Näihinkin olen joutunut rakentamaan omaa teemaa, koska oletuksena palvelut ovat nörttien tekeminä todella karun näköisiä (paitsi koel). Joku voisi sanoa että ei ulkonäöllä ole väliä, kunhan musiikki kuuluu, mutta kyllä sillä vaan on merkitystä. Itse ainakin olen sellainen, että jokaisessa digitaalisessa albumissa (myös undergroundissa) on oltava jokin kansikuva.

Spotify

Spotifyn kehitys on ollut ilo nähdä, se on vähentänyt piratismia, mutta toisaalta artistien riisto on saanut uuden muodon. Ei lähdetä tähän aiheeseen, mutta itse toisaalta haluan uskoa että artistit tekisivät rahaa muuta kautta kuin biisien kuuntelulla, sillä nykyaika toimii niin että musiikkia pystyy kuuntelemaan mistä tahansa ilmaiseksi. Spotify on ollut hyvä soittolistojen kasaamiseen ja valikoima alkaa olla sen verran hyvä, että nykykuuntelijan ei hirveästi tarvitse levykauppaan mennä levyjä etsimään.

screen-shot-2016-11-30-at-10-27-58

Valikoima ei kuitenkaan ole suurkuluttajalle tai esimerkiksi ug blackmetal-harrastajalle riittävä. Ne artistit, joilla ei ole levy-yhtiötä tai putoaa sellainen alta, katoavat Spotifysta aika äkäseen. Tai muuten vain ilman syytä. Esimerkiksi kohtuullisen menestynyt puolalainen black metal -yhtye Mgła poistettiin Spotifysta tuosta noin vaan, kyllä harmitti. Samoin kävi ranskalaiselle Monarquelle. Nämä pari bändiä sattuvat kuulumaan lemppareihini.

Ominaisuuksia oli aiemmin paljon enemmän. Eniten nyppii se, että ominaisuuksia tunnutaan karsivan enemmän kuin uusia kehitettävän. Poistuneita toimintoja ovat muunmuassa:

  • Last.fm-integraatio – aiemmin suositukset, tykätyt kappaleet ja jopa metadata tuli suoraan Last.fm:stä – palvelusta jossa dataa omasta kuuntelustani on yli 10 vuoden ajalta. Ei enää.
  • Yhteisötoiminnot ja sovellukset – Spotifyyn pystyi liittämään muita palveluita helposti silloin kun Spotify salli kolmannen osapuolen kehityksen. Tällaisia palveluita saattoi olla vaikkapa muut musiikkipalvelut, lyriikkapalvelut, soittolistojenjakopalvelut
  • Tähdet/suosikkibiisit – Ehkä isoin moka Spotifylta oli poistaa suosikoinnit ja korvata se turhalla ”lisää kirjastoon” -toiminnolla. Nyt on enää jäljellä tästä ajasta massiivinen ”Tähdellä merkityt” -soittolista, jolle lisään aina suosikit edelleen, ikään kuin lisäisin tähden kuten aiemmin
  • Reaaliajaiset sanoitukset – Musixmatch oli mielestäni taitavasti integroitu Spotifyyn niin, että se näytti palvelun omalta toiminnolta. Mutta sekin vedettiin surutta pois.
  • API-rajoitukset – Spotify oli jossain vaiheessa tosi avoin, mutta APIa on rajoitettu vuosien saatossa äärimmäisyyksiin. Oman sovelluksen tekeminen alkaa olla todella haastavaa

Spotifyn nykyisiä toimintoja ei ole hirveästi kehitetty. Discover-toiminnot ja viikottaiset suositukset olivat hyvä parannus, mutta ne tuntuvat junnaavan paikoillaan. Saan joko samoja suosituksia ja uutuuksia tutuilta bändeiltä tai sitten menee täysin metsään. Mobiiliin tuodaan eri toimintoja (tällä hetkellä juoksulistat sykkeen mukaan sekä päiväkohtaiset suositukset), mikä vähän nyppii aina kun menee koneelle ja etsii sitä tiettyä. Sovellukset eivät ole ollenkaan yhteneväisiä.

screen-shot-2016-11-30-at-11-03-07

On hyvä, että Premiumin tarjoaa Sonera, menee kätevästi nettilaskun mukana kylkiäisenä tai etuna (olen saanut jopa puoli vuotta ilmaiseksi jatkettuani sopimusta), mutta vaikka käyttää Premiumia, väliin vilahtaa mainoksia musiikista, jota ei kuuntele. Ei minua kiinnosta minkään Gabrielin uudet biisit kun en moista kuraa kuuntele.

screen-shot-2016-11-30-at-10-28-07

Spotifyssa hyvää on soittolistojen helppo luominen ja se että se on suosittu alusta (musiikkia ja listoja löytyy pilvin pimein, sekä kavereilta voi aina pölliä tärpit). Lisäksi suosion takia Spotifyssa on myös moni artisti mukana, rakentavat omia soittolistojaan ja niin edelleen. Yhteisö toimii erittäin hyvin, mutta toisaalta Spotify on vähän kuin Facebook, siellä on ”pakko” olla, koska kaveritkin on, ihan sama miten huonoon suuntaan menee.

Yhteenveto

Älykkäät soittolistat (Discover weekly jne.)
Tilavat soittolistat ja suositukset (10000 biisin raja)
Yhteisö
Tyylikäs, selkeä ja uudistuva käyttöliittymä
Hyvä biisivalikoima
Sovellukset joka laitteelle
Surkea paikallisen kirjaston hallinta
Eri toiminnot mobiilisovelluksessa vrt. tietokoneella
Spotify päättää mielivaltaisesti biiseistä, jotka voivat kadota milloin vain
Spotifyn omat vaihtuvat listat liian lyhyitä – biisit kuuntelee nopeasti läpi
Toimintoja karsitaan pois urakalla, ilman perusteluja
Isoja, räikeitä mainoksia myös Premium-maksajalle

Google Play Music

Google Play Musiciin tutustuin ensimmäistä silloin kun se lanseerattiin. Se oli silloin vain tosi alkeellinen ja rajattu, joten en vielä ryhtynyt käyttämään. Nyt kyllästyttyäni Pandoran, Spotifyn ja Subsonic/Musiccabinet/Madsonic puutteisiin päätin lähteä kokeilemaan. Ensimmäisenä ilahduin miten mahtava API Googlella on. Gmsync-nimisellä komentorivisovelluksella saa syncattua suoraan serveriltä kaikki biisit, eli edes graafista käyttöliittymää tähän ei tarvitse.

Lähdin heti pistämään omaa kirjastoa kuntoon ja seuraavaksi etsin Macille sovelluksen. Niitähän löytyi parikin kappaletta. Koska Googlen rajapinta on avoin, käytännössä kuka tahansa voi tehdä oman sovelluksen. Palveluhan Googlella toimii normaalisti myös selaimesta, osoitteesta play.google.com/music, mutta natiivi työpöytäsovellus on kätevämpi ja nopeampi, eikä vie niin paljon resursseja verrattuna selaimen välilehteen.

screen-shot-2016-11-30-at-10-27-32

Pidän Spotifyn tummasta käyttöliittymästä, eikä Googlen oranssi-valkoinen oikein ole mieleeni (my eyes!). Siksi erityisesti Radiant Playerin Spotifylta apinoitu Black-tyyli miellytti. Kokeilin myös Electron-pohjaista Google Play Music Desktop Playeria, mutta se tuntui raskaammalta kuin Radiant Player, eikä ollut yleisilmeeltäänkään ihan yhtä tyylikäs.

screen-shot-2016-11-30-at-11-22-45

Radiant Playeriin on GitHub-repon mukaan tullut viimeisin päivitys lokakuussa 2016, kun taas Google Play Music Desktop Playerin GitHub päivittyy viikkotasolla (tämän kirjoittamishetkellä viimeksi eilen). Innokkaana koodarina lähdin heti jatkokehittämään radiant-playeria, koska huomasin tummassa ulkoasua pieniä puutteita. Tehtyäni pull requestin kehitysehdotuksistani, kehittäjä vastasikin ettei ole unohtanut projektia. Loistosovellus.

screen-shot-2016-11-30-at-10-27-46

Google Play Musicissa ensimmäisenä miellytti se, että se on täysin mainosvapaa, siinä voi käyttää vapaasti omaa kirjastoa ja levyjen ja artistien tietoja voi muokata. Shuffle tuntuu toimivan hyvin niin, ettei samoja biisejä pyöri uudelleen liian tiuhaan. Google-hausta tuttu ”Kokeilen onneani” -soittolista on tähän asti arvannut biisejä erinomaisesti.

screen-shot-2016-11-30-at-12-12-12

screen-shot-2016-11-30-at-11-24-06

Googlen algoritmi toimii siten, että jokaista biisiä pystyy peukuttamaan ylös tai alas, aivan kuten Pandorassa. Tämän mukaan järjestelmä oppii millaisesta musiikista pitää ja ehdottaa sen mukaan uutta kuunneltavaa. Erityisesti tämä toiminto on miellyttänyt, sillä makuprofiili tuntuu kehittyvän sitä mukaa kun kuuntelee. Tällaista kehitystä en ole enää Spotifyssa huomannut, varsinkaan tähdillä merkitsemis -toiminnon poiston myötä.

cydep-7xcaaj2vx

Google jotenkin suosittelee musiikkia käyttäjän ehdoilla, käyttäjälle valmiiksi ajateltuna – eikä siten että kaikille kaikkea. Tokihan suositut ja top -listat löytyvät valikosta, jos niitä kaipaa, mutta niitä ei tyrkytetä etusivulla käyttäjälle. Etusivulla näkee ainoastaan sitä musiikkia, josta saattaisi itse pitää.

Avoimen API:n vuoksi pystyin siirtämään KAIKKI Spotifyn soittolistat suoraan Google Musiciin (myös kavereiden, joita seuraan) pyportify-copyall avulla. Eipähän tarvitse hetkeen Spotifyhin palata.

Yhteenveto

Tuntuu arvaavan biisejä vähän paremmin – algoritmi toimii paremmin peukutusten kautta
Suosittelee jopa katsottujen Youtube-musiikkivideoiden perusteella uutta musiikkia
Parempi oman kirjaston hallinta, 50 000 biisiä voi syncata ilmaiseksi
Avoin API (käyttäjät voivat tehdä omia sovelluksiaan)
Älykkäät soittolistat
Hyvä valikoima
Yhteneväiset sovellukset mobiilissa ja koneella – löytyy samat toiminnot joka paikasta
Integraatioita löytyy paljon avoimen rajapinnan myötä (myös Last.fm-toimintoja, esim. thumbs up = loved track)
Voi käyttää myös ilmaiseksi ilman mainoksia (paikallinen kirjasto)
Sovellukset joka laitteelle
Soittolista on rajattu 1000 biisiin
Levyjen ostaminen, omistaminen ja kuunteleminen hieman hämmentää – kaikkea voi kuunnella, mutta silti lisätä kirjastoon ilmaiseksi tai ostaa. Mikä on omaa ja mikä ei, saattaa mennä sekaisin.
Ei natiivisovelluksia (3. osapuolen löytyy kyllä)
Ei Last.fm tukea suoraan (lisäosilla tai 3. osapuolen sovelluksilla onnistuu)
Web-käyttöliittymä joskus takkuinen

Tällä hetkellä kuuntelen kaiken musiikkini näiden yhdistelmällä, mutta huomaan että viime päivinä olen kuunnellut 90% musiikinkuuntelustani pelkästään Google Play Musicilla. Pistin Google Play Musicin premiumversion testiin, sillä sain sen helmikuuhun asti ilmaiseksi, eikä maksuja lähde kuin vasta kokeiluajan jälkeen.

Google Play Music on ilmainen käyttää, sillä voit rakentaa sinne oman kirjastosi jos sinulla on mp3- tai flac-tiedostoja jemmassa. Jos ei, saat Spotifyn tyylisesti kympillä kuussa kaikki maailman musiikit käyttöösi. Nykyajan vaihtoehdoista kallistun ehdottomasti Google Play Musicin puolelle.

Mitkä sinun kokemuksesi näistä ovat?

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

13 kommenttia

  1. Janne Jääskeläinen

    Hieno kirjoitus!

    Spotifyn yhtenä etuna on AI-pohjainen suosittelujärjestelmä. Saattaa olla myös se syy, miksi tähdet hävisivät. Ei se vielä täydellinen ole, mutta olen onnistunut löytämään todella hyviä biisejä sen avulla. Sain oman suosituslistan solmuun tosin sillä, että kuuntelin yhtä hyvää biisiä viikon putkeen. Sen jälkeen suosituslistani olikin sitten täynnä jotain fucking iskelmää. :D

  2. Rolle

    Kiitos kommentista, ja kehusta! (kommenttia on siisti saada nykyään, koska kukaan ei pistä enää blogin puolelle kun kaikki kommentointi tapahtuu somessa)

    Spotifysta olen saanut toisinaan suosituksia, mutta eniten niitä saan Last.fm:n kautta, koska 11 vuoden aikana on kerääntynyt niin paljon dataa (mm. top100 kuunnelluimmat ja 4956 tykättyä biisiä), että alkaa olla jo aika tarkkaa.

    Saman olen huomannut, että Spotifyn suosituslista menee ihan metsään, jos satun vaikka kuuntelemaan perjantai-mindfuck-listaa tai vaikkapa normaalin kuuntelutottumusteni ulkopuolelta jotain yksittäistä hittibiisiä.

    En tiedä mihin muiden palveluiden suosittelujärjestelmät pohjautuvat, mutta Googlellakin vaikuttaa olevan homma hyvin hanskassa. Eniten tuo rajapinta ilahdutti, sillä sain lähes kaiken Last.fm:stä sekä Spotifysta sisään aikalailla kertaheitolla (no okei, yön yli piti jättää Mac päälle rullaamaan dataa sisään). Pitää katsoa vielä pidemmällä jänteellä, mutta ensivaikutelma on positiivinen. :)

  3. Rolle

    Vinkki: Jos Last.fm on käytössä, Spotibotilla saa myös Last.fm:n kautta tulleet suositukset sisään soittolistalle.

  4. Jykä

    Itse käytin Spotify Premiumia joulukuusta 2010, tämän vuoden helmikuussa vaihdoin Googlen musiikkipalveluun. Suhteellisen samanlaisia syitä kuin sinulla, suositukset olivat luokattomia, uudistuksia tuli paljon – mutta ne eivät korjanneet ongelmia mm. huono shuffle. Lisäksi en tykännyt Spotifyssä sosiaalisuudesta. Olen introvertti ja se ehkä vaikuttaa asiaan, sillä en halunnut erityisemmin ”jakaa” mitään saatika tietää mitä kaverit kuuntelevat, kun musiikkimaku ei oikein täsmää. Itse kuuntelen lähinnä Hardstyle- ja Hardcore-musiikkia.

    Google Play on ollut maksullisena kohta vuoden, en aio vaihtaa pois. Ihan hemmetin hyvä palvelu. Varsinkin kun ennestään käytössä KAIKKI Googlen palvelut Anroidia ja Chromebookia myöden. Yhdellä salasanalla kaikkeen ja tosiaan minuakin tässä ärsyttää lähinnä 1,000 kappaleen rajoitus soittolistoissa. Tämä ei kuitenkaan ole iso miinus, varsinkin, kun muuten palvelu on Spotifyta parempi. Spotifyn radio soitti samaa musiikkia koko ajan… tämä Playn radio soittaa aina uusia biisejä. Toki jotain jo kuultujakin tulee, mutta olen löytänyt paljon enemmän uutta radiossa Spotifyyn verrattuna.

    Minulla on varmaan erilaiset silmät, koska silmäni rakastavat Googlen valkoista teemaa. Sekin on hyvää, ettei palvelu käytä välimuistia ollenkaan, ei täyty kone turhasta, kun nopea mobiilinetti hoitaa homman kotiin striimaillessa niin kotona kuin kylillä. Puhelimessa erityisesti, enemmän tilaa itse ohjelmille. En ikinä vaihtaisi pois Googlesta, Deezer tai Spotify, mikään ei pärjää! Jos joku veisi multa Google Playn musiikin, hyppäisin varmaan päälle ja antaisin rakkauden ohjelmaan näkyä :D

  5. Rolle

    Kiteytit aika hyvin. Käsittelin yhteisöaspektia täysin muiden näkökulmasta, sillä olen itsekin introvertti. En ole koskaan tykännyt pitää käyttäjäsyötesivupalkkia päällä tai kommentoida kenenkään kuuntelua.

  6. Jykä

    Niin ja sitten tuossa on toki ärsyttävä 10 laitteen raja, mutta vielä ärsyttävämpää se, että vain neljä laitetta voi poistaa vuodessa. Käytännössä jos esim. vaihtaa läppäreitä ja puhelimia usein esim. tuotetestaaja – rajoitukset tulevat nopeasti vastaan. Itse jouduin asentamaan esim. käyttöjärjestelmän uudelleen, tulkitsi puhelimen uutena laitteena sen jälkeen.

  7. dna edge suoratoisto

    Kokemuksia? Täällä käytän mobiililiittymää ”DNA 2G”, 4.90 euroa maksaa, rajaton käyttö. Hienosti toimii Google Play Musiikki puhelimessa – kunhan pitää laadun normaalina EDGE-verkossa. 3G-verkossa 256 kbps, ei ongelmia. Ihmetyttää vain palvelun toteutus?? Soittolistassa tuhannen biisin rajoitus nyky päivänä?? Automaattiset soittolistat todella köyhät: ostetuissa ja viimeksi laitetuissa 500 kappaleen raja, vanhimmat pois. Tykätyissä raja onneksi 1 000 biisiä, vanhimmat pois. Tykkäys toki jää, mutta mitä järkeä on tykätä, jos ei jää mustaa valkoiselle soittolistalle?? En minä enää muista mikä oli ensimmäinen tykätty biisi vaikka jossain palvelussa onkin se tykkäys – ei vaan ole listassa enää. Suurin juttu kuitenkin tuo edge suoratoisto, mahtava liittymä, Spotifykään ei ilmaisena suoratoisto pätkimättä edge verkossa. Tuo palvelu toistaa 160 kbps edge:ssä kuvineen kaikki. Offline-tilaa en käytä, ei ole tilaa puhelimessa.

  8. Patrik Selin

    Oma matkani alkoi Spotifystä, jota käytinkin siihen asti kun Googlen vastine saapui. Yksi syistä vaihtoon oli se, että sain käyttää Google-tiliäni (käytän muutenkin paljon Googlen palveluita.) Tykästyin myös yksinkertaiseen ilmeeseen ja isoihin kansikuviin/artistikuviin, joka luo hyvänolontunteen erityisesti tablettia käytettäessä – en ole koskaan koskenut vinyylilevyihin, mutta fiilis on varmaan sama. Toki heikko resoluutioiset kuvat näyttävät kamalalta. Spotifyn Last.fm-tukea jäi toki ikävä, mutta laajennuksia löytyy selaimelle ja sovelluksia Android-laitteelle. Itse kaipaisin, että palvelu huomauttaisi uusista levyistä, koska laiskana ihmisenä en jaksa turhaan klikata “Uutuudet”-välilehteä.

  9. JJ

    Käytätkö edelleen Google Play Musiikkia?

    Minulla se on jo 2 ja puoli vuotta käytössä.

  10. Jenna

    Mitä sanot Googlen YouTube Musiikista?

    Siinä on ainakin toivomasi musta teema oletuksena.

  11. Rolle

    JJ: Käytän edelleen.

    Jenna: YouTube Musicia ei ollut vielä saatavilla artikkelin kirjoittamishetkellä. Pitääpäs kokeilla!

  12. Musiikkia ilmaiseksi - näiden 4 palvelun avulla se on mahdollista

    […] Bandcamp on sivusto, jossa artistit myyvät itse musiikkiaan, mutta sivustolla voi myös kuunnella hirveän määrän musiikkia ostamatta mitään. Palvelun miinuksia ovat tietysti se, että levyjä ja biisejä täytyy plärätä käsipelillä ja soitto loppuu kun levy tai biisi loppuu. Jos levy tai biisi kuitenkin iskee, kannattaa se ostaa pikkurahalla pois ja lisätä vaikkapa Google Play Music -kirjastoonsa. Kirjoitin Google Playn ja Spotifyn eroista taannoin tännekin. […]

  13. Asiakas 1M

    Google lopettaa Play Musiikin!!! Nyt lähti palvelu vaihtoon Deezeriin, 2 kk ilmaiseksi kun tilaa vuodeksi. YouTube Musiikki oli niin kamala, että se oli pakko vaihtaa ja irtisanoin sopimuksen. Perseestä kun kaikki tykkäykset meni YouTubeen ja YouTube tykkäykset musiikkiin? Täyttää kakkaa koko Google, onneksi nyt oon Deezerin onnellinen asiakas.