Parasta iPod Touchissa

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Olen tykännyt iPod Touchistani siitä lähtien kun sen ostin reilut kolme vuotta sitten. Laite oli ensimmäinen täysin uusi palanen teknologiaa, jonka sain käsiini. En ollut aiemmin saanut kokea kosketusnäytön hienoutta missään laitteessa. Vaikka ostin iPod Touchini ensimmäisten joukossa, pidän sitä yhä erittäin edistyneenä vekottimena. Minulle iPod on enemmän kuin vain mp3-massamuistisoitin ja se käy varmasti tästä artikkelista ilmi. Kaikkia käyttämiäni sovelluksia en jaksa listata, mutta saat tietää ainakin ne minulle tärkeimmät.

Teema ja ulkonäkö

ILLUMINATED-niminen teema on aina ollut lempparini. Teema sisältää yli 3000 valmista ikonia, joten koskaan ei tarvitse murehtia siitä että jonkun ohjelman ikoni puuttuisi, tai etteikö ulkonäkö olisi tarpeeksi nätti. Olen hieman kutsomoinut teemaa, tekemällä mm. oman dockin, sekä pari ylimääräistä ikonia.

Olen hyvälä tuulella, joten koko höskän saat ladattua nyt projektikansiostani (ILLUMINE-rolle.zip, 27,4 mb). Teeman saat toimimaan asentamalla WinterBoardin Cydiasta tai muusta installerista, mitä sitten satutkaan käyttämään ja siirtämällä kansion hakemistoon /Library/Themes/.

Kuvankaappaus iPod Touchin ruudultaKuvankaappaus iPod Touchin ruudulta
Voit klikata oikeanpuoleisen kuvan isommaksi

Tykkään erityisesti Touchin luontaisesta graafisuudesta. iPod on kaunis sekä ulkoa ja sisältä, jo ilman minkäänlaisia virittelyjä. Coverflowin myötä tulee sellainen fiilis kuin oikeasti selaisi levyhyllyä taskukoossa.

Kuvankaappaus iPod Touchin ruudulta

Jailbreak

Tietenkin jailbreikkasin iPodini heti kun sain asiasta kuulla. Jailbreikkaus tarkoittaa pähkinänkuoressa sitä että laitteeseen asennetaan käyttäjien kustomoima firmware, jossa pystyy käyttämään käyttäjien purkamia ja tekemiä sovelluksia. Jailbreikkaus avasi uusia mahdollisuuksia, kun iPodille kustomoidun OpenSSH:n kautta laitteeseen pääsi yhdistämään SSH:lla aivan kuten mihin tahansa koneeseen tai palvelimeen.

Tällä hetkellä laitteessa on jailbraikattu 3.1.2 -firmware. En ole päivittänyt uusimpaan (3.1.3), koska se on vaikeampi jailbreikata, eikä päivityksessä tule oikeastaan mitään käytännön hyötyjä. Jailbreikkaus-ohjeita en täällä erikseen jakele, mutta sen verran voin kertoa että itse käytin aikoinaan blackra1nia, joka on tähän asti kaikista yksinkertaisin menetelmä. Googlailemalla löytää paljon tietoa jailbreikkauksesta.

Jailbreikkauksen myötä olen päässyt säätämään Touchia kunnolla. Pelit ja ohjelmat vain lisääntyvät. iPod on verraton ajantappoväline matkustamiseen tai odotteluun.

Musiikki

Musiikin täytyy tietenkin scrobblata Last.fm:ään myös tien päältä. Sen hoitaa Scrobbl, jonka saa ladattua iPodiin ilmaiseksi Cydiasta. Scrobbl on kaikessa yksinkertaisuudessaan loistava. Jos kuuntelee musaa paikassa jossa ei ole langatonta verkkoa, Scrobbl laittaa biisit jonoon ja viskaa ne Last.fm:ään vasta sitten kun saa taas yhteyden Internetiin. Ohjelma näyttää tältä:

Kuvankaappaus iPod Touchin Scrobbl-ohjelmastaKuvankaappaus iPod Touchin Scrobbl-ohjelmasta

Musiikkia on muutenkin ilo kuunnella missä vain, kun näkee halutessaan esimerkiksi sanoitukset. Songbirdini hakee kappaleisiini automaattisesti sanoitukset ja tallentaa ne iTunesin ymmärtämään muotoon ID-tageihin.

Kuvankaappaus iPod Touchin musiikinkuuntelustaKuvankaappaus iPod Touchin musiikinkuuntelusta

Ohjelmat

Tärkein ohjelmista on varmasti asennusohjelmat. Blackra1nin mukana tuli alunperin ainakin Cydia ja Rock. Mielestäni Rock on aina ollut se paras, mutta ihan tässä hiljattain Cydian kehittäjät ilmeisesti ostivat Rockin ja Rock yhdistettiin Cydiaan. Päivityksiä ja uudistuksia tulee jatkuvasti ja olen varma että Cydia on Rockin veroinen.

Kuvankaappaus iPod Touchin Cydia-ohjelmastaKuvankaappaus iPod Touchin Cydia-ohjelmasta

Cydiaa voisi verrata iTunes Storeen/Appstoreen. Suurin osa ohjelmista ovat kuitenkin ilmaisia, mutta löytyy sieltä myös maksullistakin tavaraa. Ilmaisuus perustuu siihen että softat ovat käyttäjien itse kehittelemiä. Toisaalta jotkut ohjelmistolähteet saattavat sisältää myös piraatteja, eli ilmaisia maksullisia ohjelmia.

Songbird Remote on todella kätevä sovellus Songbirdin käyttäjille. Käytännössä voin siis käyttää iPodiani tietokoneeni musiikkisoittimen kaukosäätimenä. Ulkoasultaan ohjelma on melko ruma, mutta minulle riittää että se toimii.

Kuvankaappaus iPod Touchin Songbird Remote-ohjelmastaKuvankaappaus iPod Touchin Songbird Remote-ohjelmasta

Olen laiska ottamaan screenshotteja (joita voit muuten ottaa natiivisti painamalla Koti-näppäintä sekunnin pohjassa ja painamalla samanaikaisesti sulkunäppäintä), mutta muita mainitsemisen arvoisia ohjelmia ovat ainakin Terminal (komentorivikehote), MPoD (Music Player Daemon-asiakasohjelma, jolla voin kuunnella musiikkia pöytäkoneeltani).

Lisäksi minulla on Pocket Piano, Drum Meister, iShred ja PocketGuitar, joita voin käyttää musiikin soittamiseen iPodillani tähän tapaan:

[youtube width=”640″ height=”385″ video=”NAllFWSl998?fs=1″]

Toisaalta minulla on iPod Touchin ensimmäinen malli, jossa ei ole sisäänrakennettuja kaiuttimia… Uusimmissa iPodeissa sekä iPhonessa ohjelmien äänet kuuluvat iPodista suoraan. Minä tarvitsisin järeät kuulokkeet, kannettavan kaiuttimen tai vahvistimen jotta voisin tehdä saman mitä Atomic Tomin poijaat metrossa iPhoneillaan. Toisaalta, niinhän ne taitavat videolla vahvistinta käyttääkin…

iPodin perussovellusten lisäksi käteviä ohjelmia ovat myös Categories (lajittele ohjelmat kansioihin ja piilota ohjelmia joita et käytä tai et halua näkyvän), Backgrounder (suorita montaa ohjelmaa yhtä aikaa jättämällä käyntiin taustalle). Ja tietenkin Spotify.

Löydän uusia iPod-sovelluksia jatkuvasti ja tämän artikkelin kirjoittamisenkin jälkeen softat ovat jo saattaneet vaihtua. Tykkään kokeilla kaikenlaista. Uusin pitkästä aikaa kätevä löytö on Locktopus-niminen sovellus, jolla pystyy lukitsemaan muita ohjelmia salasanan taakse (esimerkiksi muistiinpanot, tai videot, mitä sitten haluaakaan pitää piilossa).

Pelit

Minigore on yksi hauskimmista peleistä. Pelissä rätkitään loputtomilla ammuksilla öttiäisiä ”aivot narikkaan” -tyylillä. Loppuun en ole peliä koskaan pelannut, sillä sitä tulee räiskittyä juuri lähinnä silloin kun odottaa vaikka lääkäriä terveysasemalla. Alla kuva pelistä.

Kuvankaappaus iPod Touchin Minigore-pelistä

Angry Birds on myös hauskaa ajantappoa. Tämän pelin hommasin vasta tänään. Olen pelannut vasta pari kenttää, mutta näyttäisi siltä että ainakin noissa ensimmäisissä tasoissa ammutaan ritsalla lintua… Angry Birdsin saa iPodin ja iPhonen lisäksi Androidille ja Symbian 3:lle.

Kuvankaappaus iPod Touchin Angry Birds-pelistä

Kuvankaappaus iPod Touchin Angry Birds-pelistä

Olen jälleen laiska, enkä jaksa ottaa enempää kuvankaappauksia. Pelaan iPodilla myös toisinaan seuraavia pelejä: Abuse (ah, vanha kunnon ysäripeli iPodille alkuperäismuodossa käännettynä), Guitar Hero, Wolfenstein 3D, Tony Hawk Pro Skater II, Monkey Island-sarja, Pocket God.

Videot ja elokuvat

iPod ei hyväksy muita kuin Applen omaan muotoon käännettyjä videoita ja elokuvia. Handbrake on konvertointiin kätevä avoimen lähdekoodin ilmaisohjelma, jonka saa kaikille yleisimmille käyttöjärjestelmille. Ohjelmalla hoituu kätevästi DVD:n muuttaminen iPod muotoon, myös tekstitysten kera. DivX-muodossa olevat leffat ja videot muuntuvat vaikkapa WinAVI iPod Converterilla ja CCCP:llä. CCCP:n mukana tuleva ffdshow ”polttaa” .sub- ja .srt-muodossa olevat tekstitykset kiinni tiedostoon WinAVIlla muunnettaessa.

Kuvankaappaus Handbrakesta
Kuvankaappaus Handbrakesta

Loppusanat

iPod Touch on enemmän kuin vain musiikkisoitin. Minulle se on unix-pohjainen laite, macci, järjestelmä jota voin kustomoida ja tuunailla mieleni mukaan. Se on samalla aina taskussa kulkeva graafinen levyhylly. Maksanut itsensä moneen otteeseen takaisin. Jos sinulla on jailbreak, sinua saattaa kiinnostaa apps.su-sivusto, jolta saat huomattavan määrän erilaisia iPod-sovelluksia.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

5 kommenttia

  1. Tomi

    Minigore tuli itsekin ostettua, kun se ilmestyi, yli vuoden olen odotellut moninpeliä. Angry Birdsiäkin olen pelaillut. Myös Settlersiä ja Pajatzo on klassikko.

    VLC toistaa videoita muissakin kuin Applen suosimissa formaateissa. Sen saa vielä toistaiseksi ihan ilman jailbreikkausta ja ilmaiseksi iTunes Storesta. Osaa myös ne tekstitykset.

    Minun iPhone ainakin lähettelee Last.fm-palveluun tietoa, kun kytken puhelimen koneeseen. Tai kone lähettää siis puhelimesta ne.

    Minulla jailbreak on jäänyt kokeilematta, koska puhelin toimii hyvin ilman sitäkin. Moniajoa vanhemmassa ei ole, mutta eipä sitä ole kaivannutkaan useasti.

  2. Rolle

    Kiitos vinkistä Tomi! VLC ei silti taida toistaa dvd-levyjä? Olisivathan ne alkuperäisessä image- tai VIDEO_TS-muodossa turhan isoja iPodille muutenkin…

    Totta, Jos Last.fm on asennettu koneelle niin biisit menevät ohjelman kautta Last.fm:ään normaalisti kun iPod kytketään koneeseen kiinni. Mutta Scrobblin suola on juuri siinä että iPodia ei tarvitse kytkeä tietokoneeseen vaan kappaleet scrobblaavat langattomasti. Aina en jaksa iPodia turhaan koneeseen iskeä kun automaattinen iTunesin synccaus on päällä.

    Olen löytänyt Jailbreakista paljon hyötyjä eikä siitä ole tähän mennessä ollut mitään haittaa. Ilman jailbreakia olo tuntuu jotenkin alastomalta ja rajoitetulta.

  3. fmatic

    Paatunut android-fanikin joutuu myöntämään, että oiva viihdevekotin tämä iLuuri 3G S on. Taisi olla aamulääkityksessäni joitain poikkeavia pillereitä kun tämän muutamia viikkoja sitten hankin. Tähän saakka luureina on ollut joko Windows Mobile- tai android-pohjainen laite ja omppupuhelimen hankinta oli todellinen heräteostos enkä ole hankintaa katunut ainakaan vielä.

    Verrattuna androidiin käyttöliittymä on viimeisen päälle mietitty ja helppokäyttöinen. Tosin jailbreak on miltei pakko tehdä jos vähänkin eksoottisempaa haluaa tämän luurin kanssa puuhastella. Voisi toki tuo filetsujen ja sovellusten siirtely olla ”vaivattomampaa” eikä niin tiukasti kytketty iTunesiin. Onnistuuhan toki sovellusten siirtäminen Linuxissakin vaikkapa SSH:n yli. Itse askartelin jailbreakin Limera1n:lla, joka olikin ainoa toimiva omassa luurissani. Kilpailevaa viritystä en saanut pelittämään.

    Musiikkiominaisuudet iPod & Spotify aivan ehdottomat jokapäiväisessä käytössä ja lisää kuunneltavaa kalastelen nettiradioista joissa RadioBox on oivallinen apuväline. Scrobblaus iOS4:ssä onnistuu Cydianista löytyvällä scrobble:lla joka taitaa olla vastaava kuin Scrobbl.

    Muita lähes päivittäin käyttämiäni sovelluksia ovat: Weather HD silmäkarkilla varustettu sääennuste. Tapatalk jolla useamman keskustelufoorumin (niillä joihin on asennettuna tapatalk-lisäosa) seuraaminen puhelimella sujuu sulavasti. TweetDeck mainio twitter-sovellus etenkin jos käytössä on useampi twitter-tili ja miksei muutenkin. Meebo pikaviestin, RSS-syötteitä vilkuillaan Reeder:llä, Mobiiliblokaukset askarrellaan: WordPress-sovelluksella, Usenet uutisryhmiä kahlailen NewsTap:lla, Uutisten lukuun mm. Ampparit ja iUutiset. Leffahulluna pitää aina välillä mulkaista jotain IMDb:stä johon myös löytyy sovellus, Dropbox näppärä pilvipalvelu filetsujen siirtämiseen luurin ja koneen välillä, Shazam Encore kun yli kolmekymppisenä ei enää ihan kaikkea muista ja kun kuulee jonkin kappaleen jonka nimestä ei ole tietoa niin tällähän se selviää kätevästi, Terminal joka ei juurikaan esittelyä kaipaa…aivan pakollinen kapistus, Meditointiin hurhataneena Meditator-sovellus on vallan hauska kapistus joka soittelee asiaan kuuluvaa ”taustametakkaa”. Toinen vastaavan lainen käytössäni oleva on MindWave. Jooga-harjoitukset kiskaistaan Yoga Stretch:n avustuksella (kyllä kyllä toi jos mikä tekee hyvää sekä päälle että kunnolle uskokaa pois) ja jokaisen yö myöhään kukkuvan nörtin ehdoton apuväline on ”kello” joka kertoo onko ulkona pimeää eli sovellus nimeltään: Is it dark? Siinäpä tärkeimmät sovellukset päivittäis käytössäni. Ai niin listalta unohtui himotekstailijan ehdoton apuväline biteSMS, joka on ostettavissa Cydiasta.

    Sitten pääsemmekin sujuvasti peleihin ja täytyy sanoa, että omppuluurin hankinnan jälkeen ensimmäisen kerran mobiilipelit todellakin koukuttivat. Oikeastaan viimeksi olen näin innoissani pelannut mobiililaitteella kun omistin Nokian surullisen kuuluisan N-Gagen ;) iLuuri on oiva vekotus niin yksin pelaamiseen kuin moninpeleihinkin. Listaanpa tähän muutaman tämän hetken suosikkini.

    Ensin yksinpelit: Angry Birds ei todellakaan esittelyjä kaipaa. PES 2011 erinomaisesti toteutettu futispeli, jonka kontrollointi onnistuu varsin nautittavasti iPhonella. BrainChallenge on peli jossa heitellään ratkottavasti sekalaisia pikku ongelmia ja se arvioi kuinka monta prosenttia hyödynnät aivokapasiteetistasi…itku melkein pääsi kun tuo juuttaan sovellus kehtasi väittää minun käyttävän vain 12% aivokapasiteetistani ;) Trainyard. Erittäin koukuttava ongelmanratkomispeli, jossa pikkuisille etäisesti junaa muistuttaville pikselipalikoille rakennellaan rataa päätepysäkilleen niin että ne eivät törmäile toisiinsa jne. Ajoitusta, näpräämistä ja aivojen rassaamista riittävästi. Suosittelen lämpimästi! TreeConnect reaktiopeli onkin mainittu blogissani. Jälleen erittäin koukuttava peli jos tästä lajityypistä diggaa niin tämä on pakkohankinta. Doodle Jump ei myöskään taida esittelyjä kaivata. Jotenkin tähänkin jää koukkuun kuin onkimato konsanaan, mutta hermojen raastavuusaste tässä pelissä on omaa luokkaansa ainakin allekirjoittaneen kohdalla. Drop7 sudokua ja tetristä sujuvasti sekoittava peli joka osoittaa ettei sen grafiikan aina tarvitse olla niin viimeisen päälle, että saadaan aikaiseksi vetovoimainen peli. Tiki Totems Premium jälleen ongelmanratkomispeli jossa napsitaan sopivassa järjestyksessä vaadittu määrä ”palikoita” pois ilman että suojeltava toteemi putoaa maahan. C64-veteraani ja com64.net – sivuston ja C=Foorumin ylläpitäjänä olen aivan pähkinöillä Commodore 64-emulaattorista, jolla pääsee mm. fiilistelemään legendaarisen International Karaten kanssa. Oi niitä aikoja poijjat ja tytöt! Zyngan-pajalla tuotettu Scrabblen tapainen Scramble on myös yksi suosikkeistani ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä yksinpelisuosikkini jo Nokia-puhelinten ajoilta on TowerBloxx. Alkujaan suomalaista laatutyötä oleva torninrakentelu tetriksen hengessä löytyy myös omenaluurille. Hauskaa ja addiktoivaa ajankulua.

    Listataanpa vielä ne moninpelisuosikit: Pitkälti ne itselläni on korttipelejä kuten Facebookistakin tuttu Zynga Live Poker, World Series Poker Hold’em ja tajuttoman hubaa ajankulua tarjoaa legendaarisen UNO-korttipelin iPhone väännös live-vastustajilla. Jos pokerit eivät uppoa niin ainakin UNO on hubaa ajankulua moninpelinä.

    Tulipas siitä pitkä kommentti :) Olisihan tämän voinut vääntää merkinnäksi vaikkapa omaan blogiini, mutta ajattelin että tähänkin sen voi aiheeseen liittyvänä raapustella.

  4. Rolle

    Kiitos paljon pitkästä kommentista, ja lukuisista softavinkeistä! :-)

  5. Rolle

    Tomi, VLC:tä ei saa muuhun kuin uusimaan firmikseen, ja se vähän v*tuttaa.