Paras häiriötön kirjoitussovellus Macille

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 9 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 27-vuotias.

Olen jo tovin luullut, että runosuoneni on tyrehtynyt, kirjoittamisen into on kadonnut, writer’s block on iskenyt. Huomasin kuitenkin hiljattain, että eihän se pidä ollenkaan paikkaansa. Lähdin miettimään asiaa, kun myöskin kirjoittajasielu, ystäväni Kristian kertoi kirjoittavansa tekstinsä puhtaaksi aivan muualla kuin WordPress-editorissa.

Itse olen sitä koulukuntaa, joka aloitti WordPressin käytön sen ollessa vielä blogialusta, jossa ei ollut ylimääräistä tilpehööriä. Silloin oli helppoa vain kirjoittaa. Oli tosin aikaakin enemmän, mutta nykyään blogatessa muutenkin kirjoittamisen keskeyttää ties mitkä Twitter-ilmoitukset, selaimen välilehdet ja muut ajatukset jotka tulevat kesken kirjoittamisen ajan mieleen. Ajatuksen “tämä on pakko googlata” jälkeen koko inspis kirjoittaa aiheesta onkin kadonnut ajatuksen mukana.

Halusin siis päästä eroon WordPress-editorista, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Kyselin jo aikoinaan Twitterissä sopivaa kirjoittamissovellusta muunmuassa arvostamaltani tietokirjailija Katleena Kortesuolta ja minulle tarjottiin vaihtoehdoksi Scriveneriä. Rupesin kirjoittamaan sillä kirjantynkää ja totesin että siihen en ole vielä valmis, sillä minulla ei ole vielä kunnon ideaa. Ehkä jonain päivänä. Kirjan kirjoittamiseen Scrivener on oivallinen ja kokeiluversiosta saa rutkasti oljenkorsia ostopäätökseen. En vielä ostanut. Päätin, että jatkan tavallista bloggaamista ja kuoppaan kirjahaaveet hetkeksi.

Siispä tarvitsin simppeliä kirjoitussovellusta, jossa ei olisi mitään ylimääräistä ja joka ei maksaisi liikaa. Ulyssesissa on liikaa ja kolmekymppiä kirjoittamisesta ei houkutellut. Olen jo GitHubin myötä tottunut Markdowniin, joten halusin Markdownia tukevan kirjoitusohjelman. Sublime Text ja Marked -kombinaatiota olen käyttänyt iät ja ajat koodailun dokumentaatioiden tekemiseen, mutta ”oikean” tekstin kirjoittaminen on ihan toinen juttu, sitä ei pysty koodieditorilla tekemään. Kirjoittamisessa en halua nähdä Markdownia, vaikka haluaisinkin kirjoittaa sillä.

Screen Shot 2015-10-27 at 22.25.37

First Draft oli jotain uutta ja mielenkiintoista, mutta en toisaalta halua jatkuvasti nähdä muokkailujani, vaikka sillä saattaisikin päästä johonkin ihmeelliseen tavoitteeseen. Ehkä vielä liian erikoista, enkä ole vielä valmis tai nähnyt hommassa ideaa tai jotain siihen suuntaista, mutta ei sytyttänyt. Typed vaikutti juuri siltä mitä hainkin, mutta toisaalta 15 euroa maksaa liikaa pelkästä minimalistisesta kirjoittelusta .md-muotoon. Lisäksi Markdown näkyy kirjoittaessa.

Screen Shot 2015-10-27 at 22.26.02

Sitten törmäsin Typoraan. Bingo! Tässä oli kaikki mitä tarvitsin. Perusteemoista löytyy valinnanvaraa, mutta halusin Mediumin kaltaisen kirjoituskokemuksen. Tiesin että täysin identtistä typografiaa en tulisi saamaan aikaan, sillä Medium elää ja varjelee fonttiratkaisujaan melko tiukkaan. Päätin mennä Freight Textin ja Source Sans Pro:n hienolla kombinaatiolla ja rakensin oman teeman. Typora on tällä hetkellä täysin ilmainen käyttää ja teemoja on helppo rakentaa pelkän CSS:n avulla.

Tähän asti Typoralla on ollut ilo kirjoittaa ja tämäkin teksti syntyi alle puolessa tunnissa. I’m back!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. fmatic

    Kiitos vinkistä! Tämähän on erinomainen sovellus. Piti ottaa testiin ja tekemäsi teema oli miellyttävä lisä :) Juuri tällainen mukavan pelkistetty ja simppeli, jossa keskitytään siihen itseensä eli kirjoittamiseen.

  2. Rollemaan uudistuksen tavoitteena parempi saavutettavuus ja luettavuus - Rollemaa

    […] verran hyvät häiriöttömät työkalut, että en näiden tekstien kirjoittamiseen tarvitse enää Typoraa. Kirjoittaminen on suorastaan puhdasta […]