Osuuspankki päivittyi huonommaksi

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Osuuspankki-logoOsuuspankin verkkopalvelu uudistui jälleen tänään. Huomasin muutoksen kun kävimme tänään kaupungilla ostoksilla, eikä OP-tilini saldon näyttävä Androidin Osuusfantti-widget enää päivittänyt saldoa.

Osuuspankin etusivulle pystyi ennen asetuksista lisäämään tilin saldon näkymään oikeaan sivupalkkiin, josta tilin saldon näki kätevästi kirjautumalla omilla tunnuksilla sisään tarvitsematta syöttää avainsanalukua. Kun en tilin saldoa suoraan Androidin kätevästi widgetistä nähnyt, seuraavaksi tietenkin kokeilin puhelimen selaimella, jolloin totesin ”ongelman” olevankin Osuuspankin verkkosivuilla, eikä Osuusfantissa. Verkkopankki kun kysyy nyt avainlukua heti kirjautuessa, kun aiemmin avainlukua kysyttiin ainoastaan merkittävien pankkipalvelujen tekemisen yhteydessä. Nyt jouduin nöyrtymään ja etsimään Otto-automaatin, jotta näkisin tilini saldon, josta päättelisin olisiko minulla varaa olohuoneen mattoon…

Palveluun kirjautuminen muuttuu, avainlukua kysytään jo kirjautumisen yhteydessä. […]

Näet koosteen omista pankki- ja vakuutusasioistasi heti palveluun kirjautumisen jälkeen. Koska etusivulla on henkilökohtaiset tietosi, täytyy sen avaaminen vahvistaa avainluvulla.

Itse pidän siitä, että tiedän jatkuvasti tarkalleen tilillä olevan rahamäärän. Oli ostosten määrä sitten pienempi tai isompi, luku luonnollisesti pienenee käytettäessä rahaa. Siksi aina ei voi mitenkään olla perillä vallitsevasta rahatilanteesta ja etenkin isoja ostoksia tehdessä rahatilanne on hyvä tarkistaa.

OP-uudistus

Nykyään minulla täytyy siis olla avainlukulista aina mukana, jos haluan ikinä muualla kuin kotona tarkistaa tilini saldon. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että hajamielisimmillänikään en saisi hupeloida avainlukulistaani mihinkään, sillä kärjistetyimmillään se lisää riskiä väärinkäyttöön. Ja jos lista häviää, en pääse tiliini käsiksi ollenkaan ennen kuin saan uuden listan. Muistaakseni taannoin ihan OP:n toimesta kehoitettiin olla pitämättä avainlukulistaa lompakossa. Aiemmin näitä riskejä ei ollut, kun en aivanlukulistaa ikinä tarvinnut muualla kuin kotonani. Ja niin sen pitäisikin olla.

Pankkiautomaattejakaan ei todellakaan ole joka paikassa. Mitenköhän pidän kirjaa tilini tilanteesta ensi kesän Nummijärvellä pidettävässä Nummirockissa? Tämä on melkein sama asia kuin avainlukua kysyttäisiin jo Otto-automaatilla tai kortilla maksaessa. Vielä salasanankin perään joutuu antamaan turvatunnuksen, vain sen takia että saisi tietää paljonko omalla tilillään on rahaa. Älytöntä!

Osuuspankin suunta on muutenkin mennyt vähän alamäkeen. Olen OP:n asiakas vain siksi, että vanhempani minulle sinne tilin aikoinaan tekivät (olivat itse asiakkaita), kerrytystilipalvelut ovat hyviä ja etusivulta näkee näki tilin saldon ilman avainlukua. Nykyään vanhempanikin ovat vaihtaneet pankkia ja itsellänikin mielessäni kävi S-pankkiin siirtyminen. Heidän palveluihinsa en kuitenkaan vielä ole täysin tyytyväinen lapseni tiliä ajatellen, nimittäin toistuva tilisiirto ei ole sama asia kuin kerrytystili.

Laitoin äsken OP:lle palautetta:

Hei,

Olen äärimmäisen pettynyt uudistukseenne verkkopalvelussa tänään 29.5.2011. Palvelu kysyy avainlukua aina kirjautumisen yhteydessä, eikä saldoa esimerkiksi enää näe ilman avainlukua. Itse reissaan melkoisen paljon ja on ollut aina niin kätevä nähdä tilin saldo vain sillä että muistaa omat tunnukset ulkoa. Tämä on ollut hyödyllistä etenkin paikoissa, joissa ei ole Otto-automaattia, mutta kortilla pystyy maksamaan. Tämä oli yksi suurimmista syistä, minkä takia yhä olen OP:lla ja tyytyväinen palveluun.

Monet kaverini ovat OP-asiakkaita ja yhtä pettyneitä.

Pyydän ystävällisesti että poistaisitte avainsanaluvun pyynnön kirjautumisen yhteydessä. Avainsanalukulista hupenee aika nopeasti kun joka kirjautumiskerta joutuu syöttämään luvun!

Järkeä päähän.

Ystävällisin terveisin,
Roni Laukkarinen

EDIT: 31.5.2011: Sain eilen viestiini vastauksen:

Vastaus palvelupyyntöön nro 2632332. Jos vastaat tähän viestiin, ole hyvä älä muuta Aihe-kentän sisältöä.

Ratkaisu:
Hei.

Kiitos palautteestasi.

Uudistetussa op.fi palvelussa sisäänkirjautumisen jälkeen näkyy aikaisempaa laajemmin yhteenvetona pankki- ja mahdolliset vakuutuspalvelut. Tämän vuoksi turvallisuutta on nostettu ja heti alussa kysytään avainlukulistaa.

Nykyisin verkkopankin kautta tilattava avainlukulista sisältää 300 avainlukuparia.

Ystävällisin terveisin,
Heikki Viljanen
Henkilöasiakkaiden puhelinpalvelu

Vai että ihan ”Ratkaisu”? ”Aikaisempaa laajemmin” palvelussa näkyy minulla edelleen vain saldo, mutta tällä kertaa se on siinä kiinteänä kun aiemmin se oli vapaahtoinen optio, jota käyttäjän halutessaan ei tarvinnut käyttää. Minulla ei ole lisäpalveluita, vakuutuksia, lainoja, enkä tule sellaisia ottamaan… turvallisuutta ei ole nostettu vaan käyttäjien elämää on nyt vain hankaloitettu ottamalla käyttöön ennen vapaaehtoinen etusivunäkymä ja lukittu se avainsanaluvulla. Avainlista sisältää 300 avainlukuparia, mutta mitä sitten? Sitä joutuu nyt sitten kanniskelemaan mukana joka paikassa ja tonkimaan numeroa joka helvetin kerta verkkopankkiin kirjautuessa…

Kun oikein muistelen niin ihan OP:n väki itse aikoinaan kehotti olla pitämättä avainlukulistaa lompakossa. Huoh! Mutta ei auta, pakko tyytyä tähän ”uudistukseen”, ainakin toistaiseksi. Miksi elämästä pitää aina tehdä niin vaikeaa? OP osasi erottua joukosta hyvillä vaihtoehtoisilla ominaisuuksillaan, jotka nyt on näköjään pakkosyötetty kaikille. Ehkä olisi vihdoinkin aika vaihtaa pankkia…

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

13 kommenttia

  1. shiona

    Pop on toiminut tuolla logiikalla jo vuosikausia ja olen ollut ratkaisuun tyytyväinen. Ehkä olen turhan tarkka, mutta ihan kiva tietää ettei kukaan vahingossakaan pääse näkemään edes saldoani. Paitsi etten koskaan ole törmännyt tilanteeseen jossa saldo olisi pakko tarkistaa kodin ulkopuolella pidän myös tunnuslukukorttia matkassa, jos tarve sattuisi tulemaan.

    Vinkki nummirokkiin: Ota lähtiessäsi saldo muistiin, tee tarvittaessa budjetointi ja nosta rahaa ainoastaan niin selvissäpäin että muistat nostaneesi. Eli suunnittele etukäteen.

    Btw: huonona käyttäjänä en tajunnut ekalla kirjotuskerralla pistää sähköpostia, palaamalla virheilmosivulta takaisin vanha viesti oli mennyttä. Eli pientä viilaamista voit vielä harrastaa sivuilla. Mihin muuten tarvitset noita sähköposteja?

    Juho

  2. Rolle

    shiona, Minua ei haittaa, vaikka joku sattuisikin saldoni näkymään, kunhan ei pääsisi tiliini käsiksi. Muistaakseni taannoin ihan Osuuspankin toimesta varoiteltiin että ei kannata pitää avainlukulistaa lompakossa. Ikinä ei ole tarvinnut mukanani kuljettaa.

    Tietenkin suunnittelen budjetin yleensä tarkkaan, mutta ihan periaatteesta nyt nillitän, kun aiemmin olen tästä ominaisuudesta tykännyt.

    Päivittelen form-validointia jossain vaiheessa kätevämmäksi. Kiitos vinkeistä.

  3. Tomi

    Hassua. Minä en ole ikinä päässyt näkemään saldoa ilman avainlukulistaa OP:n palvelusta, eikä se ole haitannut.

    Jos siitä pankkitunnusta ei pidä mukana, niin pitää olla tosi huono onni, että sen joku arvaa. Taitaa olla kolme yritystä ja tunnus suljetaan kunnes käyt pankista avaamassa sen. Eli suhteellisen turvallista on sen tunnuslukukortin mukana pitäminen.

  4. Rolle

    Korjailin hieman tekstiä.

    Tomi, Se piti laittaa erikseen asetuksista päälle. Minusta se oli yksi parhaista ominaisuuksista.

  5. Piia

    Olen niin samaa mieltä kanssasi Rolle. Varsinkin nyt, kun olen äitiyslomalla ja odotan monesti korvauspennosiani tilille, niin onpa muuten ärsyttävää, etten näe ilman avainlukua milloin korvaukset tilille kopsahtavat. Avainlukulistakin kuluu ihan liian nopeasti näin. Tyhmä, tyhmä uudistus.

  6. Rolle

    Piia, Mukavaa, että jotkut ovat sentään samaa mieltä. Uudistusta tuntuvat puolustavan juurikin ne, jotka eivät tätä ominaisuutta koskaan käyttäneet ja/tai käyttävät pankkipalveluaan harvemmin tai kanniskelivat avainlukulistaansa aina mukana…

  7. shiona

    Ainiin, tuo avainlukulistan loppuminen on kyllä hyvä pointti, POP:han on käyttänyt ainakin tähän asti kiinteää vajaan sadan luvun listaa josta kysytään aina satunnainen luku.

    Ja kyllä minäkin periaatteesta kannatan valinnan vapautta tämmöisissä asioissa.

  8. dkb

    Huomasin itsekin päivityksen tänään kun tarkoiktukseni oli tarkistaa tilin saldo. On aivan älytöntä, että OP kuvittelee tietoturvan paranevan, kun ainoa tapa katsoa tilin saldo kodin ulkopuolella on syöttää PIN-koodi ottoautomaattiin tai kantaa mukanaan tunnuslukulistaa.

    Saldon näkyminen etusivulla oli muutenkin vapaaehtoinen asetus, eikä sitä tarvinut laittaa päälle jos ei halunnut. En ymmärrä miksi se piti muuttaa..

  9. zige

    Nordealla on ollut pitkaan ellei aina sama systeemi, ja avainlukuja vain 80/lista. Uusi lista tulee kun 60 numero kaytetty. Nordea uudistaa mys niin etta tekstiviestill nakee nykyaan normaalin viestin hinnalla tilinsa saldon.

    Tama ei muuten hyvaksy aata ja oota jossa kaksipistetta paalla. Laitteesaa ei vika, sivustossa?

  10. Rolle

    Tiedän että monessa muussakin pankissa on tällainen natsimeininki käytössä, Osuuspankki oli siitä hyvä että antoi käyttäjälle vapauden valita etusivun suhteen… nyt tuntuu että oikeuksia on viety.

    Ääkköset toimii normaalisti.

  11. Moo-mies

    Nordea on paras. Ei vaihtoehtoja.

  12. Kotka

    Sampo pankin mobiilisovelluksella saldon ja tilitapahtumat voi katsoa ilman avainkorttia :)

  13. Miquel

    Itse olen myös päivitellyt kun ei enään näe saldoa ilman avainlukua joka on aivan p*rseestä! Nyt kuluu avainlukuja ihan turhaan kun kärkkyy tulevia rahoja..

    Ja kyllä varmasti jotenkin saisi toteutettua sen saldon näkymisen silleen ettei näkyisi muita tietoja.