Nopeat kuulumiset

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 18 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 18-vuotias.

Blogi on ollut jonkin aikaa hiljaisena. Jotta tapahtumien kulku ja kerronta olisi riittävän selkeä, siirtykäämme ajassa taaksepäin perjantai-iltapäivään. Toivottavasti muistan kaiken.

Perjantai: Pääsin koulusta kolmen aikaan ja menin suoraan kotiin. Koska viikonloppu oli alkanut, en jaksanut keskittyä espanjan opiskeluun tuntia pitempään. Tunnin jälkeen lähdin… mihin lähdin? No niin. Tätä se on.

Lauantai: Nukuin yli puolen päivän. Taisin herätä kahdelta. Kävin suihkussa ja koneella. Viiden aikoihin lähdin Juhanille huvin vuoksi. Kun tulin, Juhani lähti viemään Kristianille porkkanoita. Jäin sillä välin vahtimaan pientä kämppää ja söin Juhanin karkit. Kun Juhani tuli, lähdimme Veikolle asentamaan uutta adsl-modeemia. Emme saaneet laitetta asennettua, joten hengasimme muuten vaan Veikolla. Ilta venähti ja kymmenen aikoihin lähdin käymään Markolla. Otin iPodilleni uusimman Prison Breakin (3×03), koska en ole pystynyt lataamaan mitään kun äiti ja iskä olivat vielä Kreikassa ja isä jätti rajottimen päälle matkan ajaksi, jotta serveri ei menisi tukkoon. Tulin kotiin, katsoin Prison Breakin, menin nukkumaan.

Sunnuntai: Heräsin puoli kahden maissa ja kävin suihkussa. Söin ja lähdin kaupungille ostamaan 18-vuotiaalle Veikolle syntymäpäivälahjaa. Kaupungissa tajusin että oli sunnuntai, joten menin R-Kioskille. Nappasin ensimmäisen silmään osuvan DVD:n ja karkkipussin ja laitoin ne tiskille. Sitten lähdin Veikolle, joka yllättäen tykkäsi lahjastani – duudsonit elokuvasta. Myöhemmin myös Henna ja Maija tulivat paikalle. Lähdin Veikolta yhdeksän jälkeen katsottuani uuden hassun tietovisan TV:stä (Einstein). Ennen kotiin lähtöä ostin EDin ja Red Bullin, jotka laiton kotona jääkaappiin. Kymmeneltä menin saunaan ja vaihdoin petivaatteet. Sitten menin nukkumaan.

Tänään heräsin (lähes) pirteänä, menin kuudelta saunaan, join kupin kahvia, otin kaapista energiajuoman ja hörpiskelin samalla kun lähdin kouluun. Olin hyvissä ajoin koulussa ja ei kestänyt kauaa kun olin jo luokassa tekemässä pitkän englannin ylioppilaskuuntelua. Vähän jännitti mutta olin tehnyt itseni pirteäksi ja olin nukkunut hyvin. Keskityin vain kuunteluun ja ihan hyvä kutina jäi. Avoissa meni vain muutama kohta sivuraiteille, mutta luulen että saan ihan keskivertotuloksen.

En ole jaksanut opiskella espanjaa, mutta muut läksyt olen lukenut joka päivä. Espanjassa on vain se juttu että tipuin jo viime kurssilla kärryiltä ja nyt on todella raskasta käydä tätä kurssia itsenäisenä. Hyvä kun tiedän mitä subjunktiivin preesens tai subjunktiivin perfekti tarkoittaa suomeksi. Ja sitten niissä aikamuodoissa menee ihan sekaisin kun espanjan kielessä on sata eri menneen aikamuodon ilmaisutapaa.

Mutta kyllä se siitä. Ainakin helpottaa kun muut läksyt tulee tehtyä ajoissa. Kyllä minulla elämääkin on. Aikataulun ajat ovat vain esimerkit. Voin tehdä esimerkiksi joku päivä tunnin tai kaksi läksyjä, en välttämättä aina seitsemään asti.

Kävin tänään ostamassa Crockerin farkut. Ja värjäsin hiukset taas vihreäksi. Vanha väri oli hieman haalistunut juhannuksesta ja pohjaväriä oli kasvanut ihan kivasti esiin. Olen taas iloinen metsänpeikko. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä