Nielua piinaava tulehdus vei puhekyvyn

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

En ole koskaan ollut näin kipeä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 3.45 olin isäni kyydissä matkalla kohti Jyväskylän Matkakeskusta. Isäni on veturinkuljettaja VR:llä, mutta ei tällä kertaa ajanut samaa junaa, jolla minun oli määrä matkustaa Helsinkiin työmatkalle, Adobe Flash -koulutukseen. SoMetin ja irkkailin Shell Veturilla tunnin ja hyppäsin junaan.

Maanantaina kurkkua kutitti oudosti ja vähän yskitti, mutta ajattelin sen olevan ohimenevää. Illalla väsytti todella paljon, olinhan herännyt jo kolmelta. Kuten tavallista, yövyin äitini luona Hyvinkäällä, josta soitin vaimolleni videopuhelun ja menin suoraan unten maille.

image

Maanantain ja tiistain välisenä yönä virus pääsi tekemään tuhojaan ja minulle nousi lämpöä. Yö tuli nukuttua huonosti kun peiton alla oli liian kuuma ja peiton päällä liian kylmä. Aamulla oli kamalan hutera olo ja kuumemittari näytti lukemaa 37,3. Aamupalalla munakas ei oikein maittanut ja olo tuntui vain huononevan. Olin kuitenkin tullut Jyväskylästä asti ja päätin käydä maksetun kurssin loppuun. Otin siis buranan ja D-vitamiinin nokkaan ja lähdin Tieturia kohti.

Päivän mittaan olo hieman huononi, mutta burana piti homman aika hyvin hallussa. Iltapäivällä kävin Helsingin toimistolla, käytin lounarin ja lähdin junalla takaisin Jyväskylään. Junamatkalla kuume lähti uuteen nousuun ja illalla kotona sitä oli 38,5.

Kuumeen sain melko hyvin aina laskemaan, joskin ärsytti kun tuli aina hikoiltua lakanat märäksi ja sitten ei saanutkaan enää unta. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä yskä paheni ja kurkussa räjähti. Kipu oli sietämätöntä. Join pari Finrexiniä, mikä helpotti sen verran että sain jonkin verran nukuttua.

Kävi mielessä mennä lääkäriin näyttämään kurkkua, mutta torstaina jotenkin kuvittelin vielä että vaiva menee ohi. Kunnes yö koitti jälleen. Tuntui kuin kaulan läpi olisi isketty muutamia veitsiä. Hengittäminen sattui ja oli vaikeaa, nieleminen sattui tuhat kertaa enemmän, ääntä ei enää lähtenyt, yskitti joka ikinen minuutti. Valvoin yön kävellen levottomasti huoneesta toiseen, katsomalla yöchatteja telkkarista (tiedän, mutta kun ei kyennyt muuhunkaan) ja kokeilemalla kotikonsteja:

  • Strepsils ja eucalyptus-pastillit – tuntuivat vain ärsyttävän kurkkua ja lisäävän yskää
  • Kuuma kaakao, Finrexin – auttoi vain tilapäisesti parin minuutin ajan kerrallaan
  • Suolavedellä kurlaus – välitön oksennusrefleksi
  • Burana – auttoi vähän heikosti myöskin

Yö oli kituvalle pitkä. Aamulla kirjoitin oireet paperille, koska en pystynyt puhumaan. Lähdin heti kahdeksaksi terveysasemalle. Terveysasemalla odotin puolitoista tuntia ennen kuin pääsin vastaanotolle. Lääkäri tutki nielun, korvat ja keuhkoäänet. Kitarisat turvonneet, nielussa peitteitä ja oikea korva tulehtunut. Hetken päästä otettu verikoe ja nieluviljely varmisti korkeat tulehdusarvot. Nielu- ja korvatulehdus. Kävin hakemassa apteekista lisää buranaa, antibiootit ja yskänlääkkeen.

Lääkkeet auttoivat kipuun ja yskään sen verran että sain nukuttua pari tuntia. Vieläkään en pysty puhumaan, mutta onneksi meillä kotona myös viitotaan. Silmä muurautui umpeen päiväunien aikana, valkuainen on verinen ja silmä erittää mukavan näköistä kellertävää mömmöä. Näyttää siis siltä että myös vasen silmä on tulehtunut.

Tämä on ihan kamalaa ja eniten harmittaa kun meni suunnitelmat mönkään niin vapaa-ajan kuin työnkin puolesta. Viikonloppu menee sairastellessa, enkä tiedä pääsenkö vielä ensi viikollakaan töihin.

Lotalla oli korva- ja silmätulehdus alkuviikosta, mutta toisaalta tämä saattaa olla sitä jälkitautiaaltoa ja olen voinut saada tartunnan ihan mistä vain. Vaimoni sairastui eilen kuumeeseen…

Htc Desire Z on osoittautunut taas hyödylliseksi välineeksi kun koneella ei jaksa istua. Peiton alta on mukavempaa näpytellä. Toivottavasti lääkkeet auttaa pian. Ainakin yskänlääke on ihan mahtava keksintö. Kuumetta minulla ei enää ole, joten saunaan ajattelin mennä. Saunaolusia tuskin pystyn juomaan kurkun takia.

Lääkäri antoi vinkiksi myös imeskellä jääpalaa. Auttaa kuulemma turvotukseen. Muita vinkkejä? Tämä on kyllä harvinaisen hanurista…

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

6 kommenttia

  1. Petri

    Oho! Toivottavasti ei tuo tauti ryhdy vaivaamaan naperoa ja toivottavasti sinäkin paranet. Vihreä tee voi rauhoittaa oloa ja jos telkkarissa joskus näkynyt tiedeohjelma pitää paikkansa, kehon voi saada raukeaksi syömällä jotain lämmintä kotiruokaa ja menemällä lämpimään suihkuun tai kylpyyn.

  2. siilis

    Yskänlääke on ihan turhaa (etenkin tupakoimattomalle ihmisille). Ja rolle, edelleen suosittelen http://www.pharysol.fi/ >> tai ainakin mulla autto paremmin kuin mikään koskaan ennen.

  3. Rauno

    Toivottavasti menee pian ohi. Varmaankin jotain flunssaa.

    Minulla on kanssa parhaillaan kurkku kipeä ja tukkoinen nenä. Olen ottanut bafusinia.

  4. Firewalker

    Saksassa pomolla oli imusolmukkeet turvonnu ja sekään ei pystyny oikein puhuun niin annoin tämmösen neuvon. Keitä yrttiteetä, laita sitä noin puolet kuppiin. Määrällä ei niin väliä sitte lopuks täytät kupin Jägermeisterilla. Ei uskonu saksalainen pomo, että auttas mutta seuraavana päivänä tuli jo kunnolla puhuen töihin. Ei tässä muuta neuvoo osaa antaa.

  5. Rolle

    Petri, johan kirjoitin että Lotalla oli korva- ja silmätulehdus alkuviikosta :-) siilis, kurkkuapstillit eikä kuumat juomat auttaneet, mutta tuo kolmilääke-yskänlääke, jota sain on auttanut yskään mainiosti. Lääkkeisiin meni 30 euroa, joten enää ei oikein ole varaa ostaa muuta. Kyllä nuo ovat auttaneet, vähän vaan huono olo nyt kun tyhjään mahaan otin lääkettä, ei ole oikein ruoka maittanut. Käytännössä koko pää tulehtunut, kun silmä-, korva- ja nielu… kamala olo. Jatkan paranemista…

  6. Sairastelulle ei näy loppua | Rollemaa.org

    […] Kolmisen viikkoa sitten sairastin korvatulehduksen, silmätulehduksen, nielutulehduksen ja minulla oli myös kuumetta ja yskää. Olin viikon antibioottikuurilla (Amoxin), joka auttoi kaikkeen muuhun paitsi kurkkuun. Nyt kohta neljän viikon jälkeen kurkku on edelleen älyttömän kipeä. Syljen mieluummin lavuaariin kuin nielaisen, sillä nieleminen sattuu niin helvetisti. Myös syöminen, juominen ja välillä oikeastaan hengittäminenkin sattuu. Luovuin hetkeksi hiilihappopitoisista juomista kun huomasin niiden ärsyttävän kurkkua ja keräävän limaa jonka nielaiseminen sattuu, mutta pian huomasin muiden juomien tekevän ihan samaa, joten en enää välittänyt oliko lasissa limsaa vai mehua. Vedellä ei tietenkään ole samaa efektiä, mutta se on muuten vain tylsää juotavaa. […]