Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 2 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 27-vuotias.

Ahdistuksen vallassa ajatuskierre on usein sama. Pohtiminen on turhaa, koska syytä ei usein löydy. Tuntuu, että moni asia juontuu vanhasta, huonosta itsetunnosta ja menneisyydestä. Mutta mihin en muka pystyisi? En minä enää mielestäni niin luuseri ole. Silti jokin osa minussa uskottelee, että tekemäni asiat olisivat muiden mielestä jotain negatiivista.

Niin, mitä en muka osaisi tai osaisi opetella? Ahdistus ei katso minua ihmisenä tai taitoina. Se vain on, irrallisena entiteettinä.

Osoitus roimasti kasvaneesta itsetunnostani on ehkä se, että osaan nykyään olla avoimempi. En ole hanakkaasti menossa sosialisoitumaan vieläkään, mutta netissä voin päättää mitä annan itsestäni. Ja nykyään annan enemmän. Githubista löytyy koodihommiani, joita ennen koodasin vain itsekseni piilossa. Twitterissä tweettaan entistä impulsiivisemmin. Olen vähentänyt turhaa miettimistä ja analysoimista ja osaan entistä paremmin ajatella että ei se oo niin justiinsa.

Minulla on tälläkin hetkellä roppakaupalla negatiivisesta ajatuksesta syntyneitä kirjoituksia, jotka olen onnistunut kääntämään kritiikiksi ja lopulta positiiviseksi. Kaikesta selviää, kaikki järjestyy, ajattelen. Pessimismi ja kyynisyys on muuttunut positiivisuudeksi, samalla siten että ylipirteys osaa hieman edelleen ärsyttää ja vanha kriittisyys ja skeptisyys säilyy taustalla.

Ah, kun netti on niin helppoa ja turvallista. Nettiin kasvaneena (sosiaalisena) introverttinä välillä toivoo, että fyysisiä olomuotoja ja pinnallisia vaikutteita ei olisi. Mutta kuten Tom Scott alla olevassa videossa osoittaa, ei varmasti menisi kuten Strömsössä. Hymiö.

Työelämässä tapahtuu hurjaa kehitystä ei pelkästään alalla vaan myös henkilökohtaisella, persoonallisella tasolla. Teknisten koodailujen ja verkkototeutusten lisäksi hoituu myös somea ja ICT:tä. Vaihdoin Twitter-bioni vihdoinkin hieman rohkeammaksi ja kuvaavammaksi

CEO of Dude.fi, blogger (8 blogs), some & web guru, sysadmin, experienced webgeek. Code, WordPress, social media, movies, metal, craft beer, wife & two kids.

Sanasta ”guru” en pidä vieläkään, vaikka jotkut sitä käyttävätkin. Velhouttakin on niin monenlaista ja jään mielestäni aikuisten oikeasti ”tosikoodareiden” varjoon. Toiset tekee Front Endiä, toiset ohjelmoi taustajärjestelmiä, jotkut tekevät näitä kaikkia. En tunne yhtäkään Full Stack Developeria, vaikka tuo superguru-titteli taitaakin nykyään tarkoittaa henkilöä, joka tuntee IT-alan jokaisen tason ja on valtaosassa hyvä. Olen rehellisesti sitä mieltä, että kukaan ei voi osata kaikkea, sillä yhden ihmisen aika ei vain riitä kaikkeen. Paljon voi osata, mutta kaikkea ei.

Löyhän määritelmän mukaan voisin kuitenkin hieman varovaisesti kutsua itseäni sellaiseksi, sillä vaikka en taustajärjestelmiä ruohonjuuritasolta koodakaan, olen graffoista käyttöliittymiin ja front endiin aina palvelintasolta sosiaaliseen mediaan ja taustoihin asti melko rutinoituneesti kytköksissä.

Oli miten oli, nykyään osaan jopa hieman ylpeästi kertoa osaamisestani, taidoistani, taustoistani, itsestäni. Aina ei näin ole ollut. Ahdistus, itsekritiikki, analysointi ja pohtiminen eivät välttämättä poistu koskaan, mutta osaan ainakin kertoa mielipiteeni ja rajata vainoharhaista ja tuhoavaa ajatuskierrettä omien menetelmieni avulla. Perfektionismiin taipuvaisuus häiritsee joskus, mutta osaan myös entistä paremmin ottaa rankkaakin kritiikkiä vastaan ja sivuuttaa asioita, joille en näe arvoa.

Muistan kyllä toisaalta olleeni kuin kala vedessä netissä jo pitkään aiemminkin, sen todistaa jo tämä blogi, joka oli aktiivinen ennen Twittereitä ja Facebookeja. Muistan myös elävästi Nicin aikoina kun sain sähköpostiin palautetta, jossa ihmeteltiin mistä kumpuaa into kertoa elämästään tuntemattomille netissä. Silloin se oli oikeasti jopa pelottavaa ihmisten mielestä, mutta nykyään yksityisyyden arvo on siinä mielessä paljon pienempi.

Tavallaan sisälläni asuu yhä hiljainen ja ujo pieni poika, joka pohtii paikkaansa maailmassa. Tuo poika on kuitenkin alkanut jo tietää mitä haluaa elämällään tehdä, millainen tyyppi on ja silti muistaa että täytyy epäonnistua ja tehdä virheitä jatkossakin, jotta oppii.

Kukaan ei ole täydellinen. En minä, et sinä. Ei ulospäin, ei sisältäpäin. Täytyy uskaltaa kokeilla, sanoa, tehdä. Jos jättää tekemättä, ei koskaan tiedä lopputulosta. Jos kokeilee ja yrittää, tietää seuraavan kerran. Kaikkeen voi vaikuttaa ja vaikuttamatta jättäminen ei edistä asioita mitenkään. Asioiden jälkeen on turha jäädä miettimään miten se nyt meni, kun ei kukaan tullut suoraan sanomaan. Muiden itsellään pitämiä ajatuksia ei ole tarkoituskaan tietää ja jos jokin arvelluttaa niin aina voi pudottaa pommin ja kysyä.

Vaikka kuulostankin nyt joltain self-help tai mindfulness -huru-ukolta, olen sitä mieltä että kun tuntee itsensä tarpeeksi hyvin, osaa myös katsoa ympäröivää maailmaa paremmin.

Ahdisti tai ei, tämän ajatuspolun ja psyykkaamisen haluan säilyttää aina kuin suinkin mahdollista, enkä anna sen tulla esteeksi tämänkään terapiabloggauksen ja ajatuksen virran kirjoittamiselle. Arpoo painaako Julkaise-nappia vai ei… mitähän ne jälkeenpäin miet…menkööt!

Nähty 1362 kertaa.

Kuva Roni Laukkarisesta itsestään

Roni "Rolle" Laukkarinen

Kirjoittaja on 28-vuotias elämäntapanörtti, yrittäjä, sosiaalisen median asiantuntija, useamman blogin kirjoittaja. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä. Lisää tietoa →

Teetkö verkkosivuja tai ylläpidätkö palvelimia?

Olen mukana kehittämässä palvelua nimeltään Admin Labs, jonka avulla saat tiedon puhelimeesi tai sähköpostiisi heti kun sivustosi menee nurin. Suosittelen tutustumaan osoitteessa adminlabs.com. Tilin luominen on ilmaista.

Ei kommentteja. Kommentoi ensimmäisenä?

Kommentoi