Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 15.11.2014, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 10 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 26-vuotias.

Eletään tulevaisuutta, jossa ihmiset, X-ryhmä ja mutanttien puolustajat käyvät sotaa keskenään. Ylivoimainen robottiarmeija pääsee niskan päälle ja porukka miettii keinoja perua koko touhu. Wolverine lähetetään menneisyyteen korjaamaan asia…

Uusin X-Men on oikein mukaansatempaavaa viihdettä alusta loppuun. Elokuva ei lukuisista X-Meneistä ole mielestäni parhaimmistoa, vaikka aikamatkustusteemasta elokuvissa pidänkin. Leffassa on hieman liikaa mättöä ja pari epäkohtaakin voi tarkkasilmäinen spotata. Kokonaisuutena niin tarina kuin toteutuskin on kuitenkin priimaa, eikä tästä voi olla pitämättä. Pakko katsoa, varsinkin jos muutkin osat miellyttivät.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!