Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 6.11.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Isohko kaveriporukka lähtee hiihtolomalla lumikelkoilla mökille viettämään aikaa. Matkalla kuitenkin porukka eksyy ja samalla nousee myräkkä. Porukka löytää kuitenkin vanhalle rakennukselle, joka osoittautuu vanhaksi mielisairaalaksi. Mielisairaalassa elo on ehanaa, kunnes porukkaa alkaa yllättäen kadota näköpiiristä…

Miten ne vielä jaksaa yrittää tunkea tätä samaa paskaa tarinaa uuteen muottiin? Hills Have Eyes -jalanjäljissä kulkeva Wrong Turn on alusta asti ollut yhtä kuraa. Tällä jatko-osalla ei ole mitään informaatioarvoa, sillä suurin osa on ennalta-arvattavaa typeryyttä epäkohtineen ja juoni kaluttu luineen jo kauan sitten. Elokuva osaa olla yhtä aikaa hauska ja ärsyttävä, sillä hahmojen tyhmyys oikeasti nyppii ja hauskuus tulee siitä kun toivoo ja odottaakin päähenkilöjen kuolevan tyhmyytensä vuoksi. Riemastuttava ”siitäs saitte” -fiilis auttaa jaksaa katsoa elokuvan loppuun asti.

Gore on kutkuttavaa, mutta niin epäaitoa ja kumimaista. Tässä leffassa on enemmän huumoria kuin jännitystä, vaikka niin ei varmaankaan ollut tarkoitus. Katso vain jos haluat nauraa huonolle elokuvalle ja idiotismille. Wrong Turn 4 (ja itse asiassa koko elokuvasarja) on karmea rimanalitus. Pitipä tämä kuitenkin katsoa ihan sen takia että kaikki aiemmat osat on nähty eikä näin ollen voinut jättää uusinta väliin. Kehoitan sinua kuitenkin välttämään tätä kuin ruttoa.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!