Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 20.2.2016, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 8 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 28-vuotias.

Kelly ja Jim lähtevät retkelle syvälle metsään. Jim uskoo alueen isojalkatarinoita, Kellyä ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta menee miehensä mieliksi mukaan. Metsässä rapisee yöllä telttaillessa ja pariskuntaa alkaa pelottaa…

Willow Creek on Blair Witch Project -henkinen elokuva, mutta harmillisesti kaikki ne vähätkin pelotteet on nähty jo monesti aiemmin. Ennen kaikkea elokuva on äärimmäisen tylsä. Käsikamerakuvaus on taidokasta ja näyttely yllättävän vähän ontuvaa, mutta kokonaisuutena leffa ei ole mistään kotoisin. Vähän hukkaan meni puolitoista tuntia. Ei surkein mukadokkari mitä olen nähnyt, mutta kuivakammasta päästä.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!