Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 7.2.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

What Lies Beneath on vanhanaikainen nykyhetkeen perustuva kauhuelokuva, joka kertoo Spencereistä. Norman Spencer on suhteellisen menestynyt tiedemies, kun taas Claire Spencer juuri opiskelemaan lähteneestä tyttärestään irti päästänyt kotiäiti. Pienistä ongelmistaan huolimatta Spencereiden elämä menee eteenpäin, kunnes Claire alkaa näkemään ja kuulemaan kummallisuuksia kotitalossaan. Kummitteleeko talo vai järkkyykö Clairen mielenterveys…

Elokuva oli ”ihan kiva”, eli ei kovin huono, mutta ei kovin hyväkään. Aika pitkäveteiseksi kävi hyvin monessa kohtaa. Tuntui ettei leffa etene mihinkään. Ihan yllättäviä ratkaisuja löytyi montakin, mutta jotenkin leffa ei jaksanut viihdyttää kokonaisuutena. Liian laimea. Miljöö oli tosin hieno, ja pidin elokuvan vesielementeistä. Mutta muuten aika plääh.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!