Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 19.7.2017, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 7 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 29-vuotias.

Katutaisteluja ja huumesotaa maailman vaarallisimmassa kaupungissa. Eräänä yönä eliittijoukkojen, Tropa de Eliten, ja häikäilemättömien huumekartellien välille räjähtää avoin sota. Poliisikokelaat kohtaavat arjen, joka on täynnä poliisien raakuutta, murhia ja jengien verisiä yhteenottoja. Tapahtumapaikkana on ”favelat”, pahamaineiset slummikorttelit, jotka ympäröivät maailman vaarallisinta kaupunkia: Rio de Janeiroa. Oscar-ehdokkaana olleen City Of God- elokuvan käsikirjoittaja palauttaa katsojan julmaan todellisuuteen Rion syrjäkaduille. Väkivaltainen tarina perustuu Brasilian pelättyjen eliittijoukkojen salaisiin todistajanlausuntoihin. Tropa de Elitestä tuli kaikkien aikojen menestynein elokuva Brasiliassa ja se palkittiin parhaana elokuvana Kultaisella karhulla Berliinin elokuvajuhlilla.

En pidä portugalinkielisistä elokuvista järjestään, tyyli on jotenkin outo. City of Godin näkemisestä on pitkä aika, mutta muistelen että en pitänyt siitäkään jostain syystä. Tropa de Elite on karu elokuva, jossa toimintaa on yllättävän vähän. Leffasta iso osa keskittyy synkällä kadulla rätkimiseen ja kovisteluun. En ymmärrä hypeä, jos realismia ei lasketa. Jostain syystä ei vaan toiminut yhtään. Hienosti kuvattu, ihan hyvin näytelty pätkä.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!