Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 26.1.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Auttamisesta ulkomailla elämyksiä hakeva pariskunta Roy ja Jessie ovat matkalla Tiibetistä Venäjän kautta takaisin Amerikkaan. Venäjän puolella junaan nousee omituinen pari, Carlos ja Abby. Pariskuntien tutustuessa toisiinsa selviää ettei Carloksella ja Abbylla ole ihan puhtaat jauhot pussissaan. Junaan astuu myös venäläisiä huumepoliiseja, jotka ovat muuliksi kutsutuiden huumeidenvälittäjien jäljillä. Ja mitä venäläisten poliisien väkivaltaisuudesta sanotaankaan…

Kerrankin Ben Kingsley oli hänelle sopivassa roolissa. Tuo isonenäinen mies näyttää ja kuulostaa venäläiseltä. Myös Woody Harrelson sopi rooliinsa, ja näytteli kerrankin melkein tavallista ihmistä jonkun sekopään sijaan. Elokuva oli jännittävä trilleri, mutta ehkä hieman pitkäveteinen. En tiedä mitä elokuvalta odotin, joten siihen nähden se oli hyvinkin katsottava. Junailua, pakkasta ja lunta riittämiin, tervetuloa Siperiaan.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!