Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 30.11.2008, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 16 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

…and blood there was. Daniel Plainview on menestynyt öljymies 1800-luvulta, joka perustaa ottopoikansa kanssa perheyrityksen joka kasvaa ja kasvaa. Plainview ei osaa varautua onnettomuuteen jossa hänen poikansa menettää kuulonsa. There Will Be Blood on kertomus perheestä, ahneudesta, uskonnosta ja öljystä. Kaikki tämä keskittyy vuosisadanvaihteen öljybisneksen ensimmäisiin vuosikymmeniin.

Näin harvoin käy, mutta jouduin imdb:n ja kriitikkojen ylistyksen huijaamaksi. Monet kehuvat tätä elokuvaa koska siinä on sitä jotain, se sijoittuu harvinaiselle aikakaudelle, se kertoo jotain ihmisluonteesta ja muuta vastaavaa löpönpöpöä. Lisäksi viimeksi Gang of New Yorksin viiksikkäänä butcherina nähty matalaääninen Daniel Day-Lewis veti tässä kuulemma ilmiömäisen suorituksen jota ei ole kuunaan nähty. Myönnän kyllä että Daniel Day-Lewis oli roolissaan erinomainen, mutta pelkästään se ei tuo elokuvalle huippupisteitä. Ja sitä paitsi Day-Lewiksen rooli oli vähän vastaava kuin Gangs of New Yorkissa.

Kokonaisuus ja toteutus oli jotenkin outo, enkä tajunnut elokuvasta kaikkea; en päässyt siihen sisälle. Elokuva oli sisältöönsä nähden myös liian pitkä. En tajunnut elokuvan jujua. Mielestäni elokuvassa ei ollut hirveästi pointtia. Jos jotain hyvää siitä pitää löytää niin ainakin se oli mielenkiintoinen. Ja elokuvassa viitottiin ja käsiteltiin kuulovammaa ja suvaitsevaisuutta jonkin verran. Pidin myös roolisuorituksista ja jonkin verran miljööstä. Mutta se tärkein, eli juoni ja idea jäi vielä vaivaamaan.

  • Katsottu ja arvioitu : 30.11.2008 Arvion kirjoitti Roni Laukkarinen@rolle
  • Genret:

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!