Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 23.8.2008, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 16 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Tuore kihlapari lähtee retkelle myrskyisenä yönä ja rengasrikon myötä päätyy Tohtori Frank-N-Furterin hasardiin linnaan, jossa vallitsee Transilvanian galaksin Transeksuaali-planeetan oudot transumaiset muukalaiset.

The Rocky Horror Picture show on äärimmäisen omituinen scifielokuva. Monet ylistävät elokuvaa sen hulluuden ja erikoisuuden takia, mutta minusta se oli juuri sen takia huono. Myöskin jatkuvia lauleskeluja oli tässä musikaalissa mielestäni aivan liian paljon. Myös ärsyttävää toistoa esiintyi liikaa. Tim Curry Frank-N-Furterina oli roolissaan loistava, mutta muuten elokuva kusi aika pahasti. En pitänyt alusta, enkä lopusta. Eikä juonikaan pahemmin miellyttänyt. Historiallista elokuva-arvoa leffalla on, ja sen ikää ja ajattomuutta kunnioitan. Komediakin oli ajoittain ihan hauskaa. Mutta muuten kiitos ei.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!