Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 19.10.2014, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 10 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 26-vuotias.

Hazel sairastaa vakavaa keuhkosyöpää ja kaiken järjen mukaan hänen pitäisi olla jo kuollut. Jostain syystä Hazel kuitenkin jatkaa elämistään. Käydessään tukiryhmässä Hazel tapaa Gusin, joka on sairastanut myöskin syöpää. Kun Hazelin syöpä eskaloituu hän tajua rakastuvansa Gusiin, eikä siinä kaikki, Gusin syöpä on uusiutunut ja pahempi kuin Hazelin koskaan aiemmin…

”Tähtiin kirjoitettu virhe” on yksi rankimmista elokuvista mitä olen nähnyt. Elokuva on ajatuksen tasolla raskauttava, mutta samalla ihana rakkaustarina. Masentavuudestaan huolimatta tykkään elokuvan sanomasta; elämällä on merkitystä, oli se miten ohikiitävää tahansa. Meidän ei tarvitse jäädä historiaan, sillä luomme omaa historiaamme. Mahtava leffa.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!