Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 19.1.2015, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 9 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 27-vuotias.

Eleanorin ja Conorin tarina naisen näkökulmasta kerrottuna.

The Disappearance of Eleanor Rigby:stä on kaksi elokuvaa, Him ja Her – kumpikin sama tarina, eri osapuolen kertomana. Her on hieman kattavampi versio ja vaikka paljon avartaakin, ei oikeastaan muuta mielipidettäni elokuvasta. Kokonaisuus on mainiota, mutta en ehkä vain ymmärrä. Leffassa on paljon tulkintavaraa, mutta ihan tällaisen tulkinnan fani en kuitenkaan ole. Ihan katsottava, mutta en oikein osaa muodostaa elokuvasta mielipidettä. Ei sovi jokaiselle.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!