Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 31.5.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Isabella Rossin äiti tappoi kolme pappia 80-luvulla ja joutui vankimielisairaalaan Italiaan. Isabella lähtee 20 vuoden jälkeen tapaamaan äitiään ensimmäistä kertaa selvittääkseen samalla mitä tapahtui. Samalla hän tutustuu paikallisiin manaajapappeihin.

The Devil Inside ei ole niin huono mitä sanotaan, mutta huono kuitenkin. Vaikka leffa onkin Paranormal Activity -tyylinen mukadokumentti, joka sallii pienen kameran heilumisen, se silti on huonosti tehty ja jäsennelty paketti. Pääosan näyttelijä Fernanda Andrade on raivostuttavan surkea näyttelijä. Leffan manaus-aihepiiri on jo nähtyä paljon paremmissa elokuvissa. Leffan loppuun asti katsomisen ainoa motiivi on ratkaisun näkeminen, mutta pettymys on suuri kun huomaa, ettei sellaista ole ollenkaan. Kaiken huipuksi leffa on alusta loppuun täysin ennalta-arvattava. Pari hassua säikäytyskohtausta. Propsit ainoalle osaavalle näyttelijälle, Suzan Crowleylle, joka osasi olla karmiva alusta asti.

  • Katsottu ja arvioitu : 31.5.2012 Arvion kirjoitti Roni Laukkarinen@rolle
  • Genret:

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!