Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 28.3.2016, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 8 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 28-vuotias.

Eletään kolme vuosikymmentä Imperiumin häviöstä. Galaksia hallitsee The First Order, joka kulkee Vaderin jalanjäljissä. Luke Skywalker on kateissa ja pieni kapinallisjoukko suojelee hänen sijaintiaan…

Tämä arvio saattaa sisältää mietoja spoilereita! Olen fanittanut Star Wars -elokuvia kuusivuotiaasta saakka ja odotin uusimman näkemistä. Näin episodi ykkösen isäni kanssa kun olin yksitoistavuotias ja muistan odottaneeni uutta jatkoa samaan tapaan. Seitsemäs Star Wars on oikein katsottava, mutta old school diggarille melkoinen pettymys.

Elokuvassa on paletti kohdallaan, mutta se toistaa liikaa edellisten elokuvien tapahtumia. Tätä markkinoitiin puhtaana reboottina, mutta samankaltaiset elementit saavat aikaan huonon remaken illuusion. Näyttely on ihan jees, pääpahikset ovat ihan jees, kaikki on ihan liian jees. Mutta pahikset ovat aika laiskoja, eikä tärkeistä mielenkiintoisista sivuhahmoista ole tietoakaan (kuten esim. Fett aiemmista).

Leffasta jää sellainen mielikuva, että yritetään enemmänkin tuoda uudet katsojat sisään Star Warsin maailmaan, mikä on ihan okei. Ettei menisi pelkästään kritiikin puolelle niin täytyy sanoa että pidin elokuvasta ja vaikka se ei vastannut odotuksia, se oli erittäin viihdyttävä. Plussaa erityisesti baaritunnelmasta, Harrison Fordista ja nostalgiasäväreistä. Miinuksia en jaksa laskea, mutta niistä isoin oli kunnon taisteluiden puuttuminen. Duel of the Fates pyörimään tämän jälkeen.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!