Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 11.1.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Kauan sitten kaukaisessa galaksissa… jälleen kerran. Clone Wars perustuu episodi 2 ja 3 väliin sijoittuviin tapahtumiin. Jabba the Hutin poika on kidnapattu ja jedit palkataan etsimään häntä. Samaan aikaan droidiarmeijat ovat valtaamassa galaksia. Alkaa jo vähän Star Wars toistamaan itseään. Ei jaksanut kiinnostaa täydellä teholla varsinkaan kun tässä ei ollut John Williamsin sävellyksiä eikä oikeita ääninäyttelijöitä (Obi-Wanina ei ollut Ewan McGregor, eikä Anakinina Hayden Christensen). Animointi oli hieman tökeröä ja koko idea lapsellinen (tosin piirretystähän on kyse, mutta silti). Petyin.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!