Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 21.3.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 14 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Herra Garfield on opettaja, jota puukotetaan hänen annettuaan hylätyn eräälle oppilaalle. Garfield kuitenkin selviää puukotuksesta, ja pienen työttömyysjakson jälkeen saa töitä toisesta koulusta. Koulu tuntuu kuitenkin olevan vielä pahempi paikka kuin edellinen, kun oppilaista puolet ovat ehdonalaisessa tai tarkkailussa. Kohdattuaan vaikeuksia ja uhkauksia oppilaiden suhteen, Garfield päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä, kohtalokkain seurauksin…

187 on keskinkertainen ja ihan mielenkiintoinen draamaelokuva. Samppa Jackson vetää tuttuun tapaan hyvän roolisuorituksen. Pidin elokuvan juonesta, mutta miljöö oli harmillisen ahdistava. Ihan hyvä elokuva.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!