Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 10.11.2010, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 14 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Miesten Vuoro on dokumenttielokuva suomalaisista miehistä saunassa. Miehet eri elämäntilanteissa eri puolella Suomea kertovat elämästään avoimesti samalla kun hiki ja vesi sekoittuvat kyynelten kanssa…

Miesten Vuoro on pysäyttävä ja koskettava dokumentti. Elokuva kertoo ennen kaikkea suomalaisesta miehestä ja suomalaisuudesta, mutta myös saunan mentaliteetistä. Sauna on paikka jossa pysähdytään, ja puhdistaudutaan niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ei tarvitse sanoa mitään, vain olla, mutta myös saunakaverille puhuminen auttaa.

Elokuva osoittaa että miehilläkin on lupa itkeä, ja että nykysuomen mieskuva voi olla paljonkin todellisuudesta poikkeava. Elokuvan saunatyyppien, ihmistyyppien, ja elämien erilaisuus on ihailtavan kirjavaa. Dokkarissa nähdään niin kodittomia kuin perheellisiäkin miehiä, mutta saunassa kaikki hikoilevat samalla viivalla.

Dokumentti kuvaa Suomen luontoa parhaimmillaan. Dokkari on uskomattoman laajaa tunneskaalaa liikutteleva siihen nähden että kaikessa yksinkertaisuudessaan siinä kuvataan vain miehiä saunomassa ja puhumassa. Elokuva saa nauramaan, ja itkemään, ja siinä on mahtava sanoma. Miesten laulaessa ”Oravan laulua” ja lopputekstien rullatessa en saanut kyynelkanaviani suljettua… kunnioitettava ja hieno elokuva.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!