Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 17.4.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Joukko astronomeja suunnittelee ja toteuttaa matkansa kuuhun. He rakentavat tykin, ja tykinkuulan, jolla ampuvat itsensä naamallisen kuun silmään. Kuussa he hämmästelevät heille tuntematonta ympäristöä. Alkaa sataa lunta, ja tulee kylmä, joten he joutuvat menemään kuun sisään. Kuun sisällä on jättimäisiä sieniä, jonka sisällä asuu ilkeitä pieniä kuulaisia…

Matka Kuuhun on vanhin elokuva mitä olen ikinä nähnyt. Se on erittäin psykedeelinen ja omituinen, mutta todella hienosti tehty kun ottaa ajankohdan huomioon. Leffa on käytännössä äänetön, ja kestää noin vartin. Kyseessä on historian ensimmäinen tieteiselokuva. Kesti hetken tajuta missä mennään, mutta toisella puoliskolla tajusin leffan nerokkuuden. Erittäin vanha ja ruma, mutta mukava pala maailman elokuvahistoriaa. Georges Méliès oli aikaansa edellä. Kertakaikkiaan upea elokuva, jonka jokaisen elokuvaharrastajaksi itseään kutsuvan tulisi katsoa.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!