Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 22.12.2014, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 10 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 26-vuotias.

Silmiä tutkiva tiedemies ja mystinen henkimaailmaan uskova Sofi tapaavat sattumanvaraisesti. Mutta rakkaus jää ja Ian etsii Sofin käsiinsä. Samalla Ian pyrkii kumoamaan uskonnot lopullisesti tutkimuksillaan, mutta hämmentyy saadessaan uutta tieteellistä faktatietoa…

I Origins on elokuva, jossa pohditaan alun ja lopun perimmäisiä kysymyksiä. Elokuva on alusta loppuun mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä. Ajattelija-ihmiselle täydellinen elokuva. Tykkäsin myös näyttelijöistä; Michael Pitt on loistava muissakin kuin Boardwalk Empire-roolissaan ja samaa voisin sanoa Walking Deadin Glenninä tunnetusta Steven Yeunnista. Uusi tuttavuus espanjalaissyntyinen Astrid Bergès-Frisbey on ihastuttava. Lopussa meni roska silmään, enkä oikein tiedä tarkkaa syytä. Teoreettinen draamascifi, jossa vähän romantiikkahömppääkin mukana. Ei varmasti jätä kylmäksi.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!