Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 15.6.2004, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 20 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 16-vuotias.

Banner on edistynyt tiedemies joka tekee testejä itsellään. Testit saavat aikaan mutaatioita, jotka siirtyvät DNA:n mukana poikaansa

Bruce Banneriin. Bruce ajautuu samoille tiedemiehen teille kuin isänsä ja alkaa pikkuhiljaa tajuamaan mikä hänessä on vikana. Mutaatio

alkaa kuitenkin laboratoriossa tapahtuvasta onnettomuudesta, jossa Brucen ei olisi pitänyt kaiken järjen mukaan selviytyä hengissä.

Näin Brucesta tulee Hulk, yli-inhimillinen ”hirviö”, joka on vaaraksi koko sivilisaatiolle.

Elokuva oli jännittävä, mutta jotenkin se oli huono. En tykännyt alituisesta räiskinnästä, elokuvan juonettomuudesta ja Hulkin

alituidesta voittamattomuudesta. Elokuvassa ei ollut onnellista loppua vaan ärsyttävä loppu, jossa kaikki alkaisi muka alusta,

viimeiset sanat: ”you make me angry” ja sitten ruutu muuttuu vihreäksi. Kivaa? Ja kaiken tämän lisäksi elokuvasta löytyi muutamia

epäkohtia. Kun Brucesta tuli Hulk, hänen housunsa jäivät aina ja aina jalkaan vaikka hän turposi viisi kertaa isommaksi. Noo…

kaikki elokuvat ovat katsomisen arvoisia, mutta tämä elokuva ei ollut minun lemppareitani.

The Hulkin näyttelijäsuoritukset olivat ok, vaikka päähenkilö ei lukeutunutkaan lempinäyttelijöihini. Oikeastaan tätä elokuvaa ei voi

arvostella monella lauseella, koska juoni oli räiskintää, muuntumista, draamaa, räiskintää, räiskintää… tylsää. Tasapaksua tuhoamista

ja vihreitä miehiä. Ei kiitos.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!