Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 6.5.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Jinx on kyllästynyt siihen että pankit vetävät palvelumaksua jopa automaatista rahaa nostettaessa. Jinxin nostaessa kaksikymppistä pankkimaatti herjaakin, että rahaa ei voi nostaa koska sitä ei ole tarpeeksi – palvelumaksu on pudottanut tilin saldon alle kahteenkymppiin ja Jinxin on marssitava pankkiin. Pankissa sattuu olemaan käynnissä ryöstö ja Jinx juoksee asemiehiä karkuun ja lukkiutuu kassaholviin…

How to Rob A Bank on hölmöydestään huolimatta hauska pankinryöstökomedia. Tykkään Nick Stahlista ja leffan näyttelystä muutenkin, vaikka homma paistaa välillä läpi vähän ikävästikin. Elokuva on sinänsä ristiriitainen, sillä se sisältää hyvinkin älykkäitä dialogeja, mutta samaan hengenvetoon erittäin lapsellista vitsailua. Moni kohta kuitenkin nauratti, oli kyseessä sitten naurettavuus tai hauska vitsi. Katsottavan erilainen hersyviin dialogeihin ja laihahkoon jännityselementtiin perustuva komedia.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!