Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 28.8.2008, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 16 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Hellraiser 4 Bloodline kertoo vähän taustoja. Kun edellisissä osissa kerrottiin Pinheadin synnystä, tässä vastattiin mm. seuraaviin kysymyksiin: Kuka loi kuution? Milloin kuutiota käytettiin ensimmäisen kerran? Onko demonit kuolemattomia? Tässä osassa esitellään monia uusia juttuja ja juoni pohjautuu eri aikakauden tapahtumiin. Nykyhetki on tulevaisuus, jossa Pinhead edelleen pääsee rellestämään vapaasti.

Katsottavaa Hellraiseria, ei todellakaan mikään huono. Mutta ei mikään kovin hyväkään. Sanoisin edelleen että jokainen näistä hellraisereista olisi hyvä jos ne olisi tehty milleniumin jälkeen. Juonet ovat ihan hyviä, mutta suurin osa toteutuksesta ja muusta kusee. Tässä elokuvassa nauratti lähinnä nuo ”hirviömäiset” muovikoirat. Mutta cenobiitit (”ihmis”demonit) ovat edelleen mahtavan näköisiä. Tämän leffan uusi naiscenobiitti oli häkähdyttävän karmaisevan hienon näköinen. Edelleen rakastan Pinheadin ääntä ja asustetta. Spiikkauskin on yhä tässäkin mahtavaa. Pinhead on yksi pääsyistä miksi näitä Hellraisereita ylipäätään katson. Vielä 6 jäljellä. I am so excuisitely empty.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!