Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 15.8.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Lähimmät naapurukset Montague ja Caprulet vihaavat toisiaan, samoin heidän puutarhatonttunsa. Siniset tontut eivät voi sietää punaisia ja päinvastoin. Eräänä päivänä sininen Gnomeo tapaa punaisen Julietin ja he rakastuvat…

Gnomeo ja Juliet on hauska ”Romeo ja Julie” uudelleen kerrottuna, mutta ei valitettavasti mitään sen enempää. Leffan hahmot ovat hellyyttäviä ja tonttuja kohtaan tuntee jopa myötätuntoa. Kokonaisuus on kuitenkin tasapaksu, vaikkakin ihan viihdyttävää koko perheen animaatiota. Leffa ei tunnu kovin pitkältä, sillä se osaa omalla tavallaan temmata mukaansa. Katso perheen tai lapsen kanssa. Värikäs pikku karkinpala.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!