Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 20.9.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Fighting kertoo miehenalusta, joka elättää itsensä kadulla myymällä piraattitavaraa. Elämä ei ole hääppöistä, kunnes Harvey-niminen mies kiinnostuu miehen taistelutaidoista, ja pestaa hänet alamaailman äijätappeluihin joissa liikkuu isot rahat. Tappeluista lyödään vetoa isoilla rahoilla, ja mätkiminen loppuu vasta kun toinen osapuoli menettää tajuntansa…

Leffa oli hieman tylsä ja heikkorakenteinen. Näyttelijäsuoritukset olivat ihan ok, mutta etenkin Terrence Howardin kevyt ja omituinen äänirooli häiritsi, eikä tuntunut loksahtavan paikoilleen missään vaiheessa.. Channing Tatum oli vähän liian pokerinaama koko leffan ajan. Juoni oli epärealistinen, vaikka pidinkin monesta kohdasta. Taisteluja olisi saanut olla enemmän kuin tyhjänpäiväistä höpinää ja draamajauhantaa. Kai ihan ok elokuva, mutta itse en pitänyt kokonaisuutta kovin hyvänä.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!