Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 12.1.2014, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 10 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 26-vuotias.

Eronnut yhden isoksi kasvaneen lapsen äiti alkaa vihdoin seurustelemaan uudestaan, myöskin eronneen yhden lapsen isän Albertin kanssa. Hierojana työskentelevä Eva tapaa työssään monenlaisia persoonia, mutta elämä käy mutkikkaaksi kun hän tajuaa että eräs asiakas johon hän on ystävystynyt on Albertin ex-vaimo…

Enough Said on mukavan erilainen romanttinen draamaelokuva. Tykkäsin näyttelystä ja juonikin on ihan jees siihen nähden, että elokuvassa ei oikeastaan käsitellä mitään sen kummempaa aihetta. Uskoisin että tämä toimii paljon paremmin minua vanhemmille, esimerkiksi omille vanhemmilleni. Katsottavaa tuubaa, joskin Gandolfini hieman erilaisessa roolissa yllätti. Jäi muuten hänen viimeiseksi leffakseen. Lepää rauhassa James.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!