Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 9.4.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Eläkkeelle jäänyt oikeusavustaja kirjoittaa romaania uransa kesken jääneestä raiskaajamurhaajatapauksesta ja samalla salaa toivoo sille ratkaisua. Samalla mies kamppailee henkilökohtaisten menneisyyden arpiensa kanssa niin menetyksessä kuin rakkaudessakin…

Suuret odotukset, suuret pettymykset. ”The secret in their eyes” on puuduttava dekkarimainen mysteeridraama. Hidas tapahtumakulku ei pelkästään tympäännytä, mutta antaa myös liikaa aikaa ajatella asioita etukäteen, mikä lisää ennalta-arvattavuutta. Näyttely on elokuvassa ainoa oikeasti upea juttu. Tykkäsin argentiinalaisen Guillermo Francellan italialta kuulostavasta aksentista ja Argentiinan omasta Al Pacinosta, Ricardo Darínista. Kokonaisuutena keskiverto, yliarvostettu pettymys. Toimintaa elokuvassa ei ole ja kaikki pienikin jännäkakka tukehtui jatkuvaan jahkailuun ja pällistelyyn. Suosittelisin jättämään tämän väliin.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!