Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 5.1.2013, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 11 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 25-vuotias.

Eletään tulevaisuutta, jossa populaatio on keskittynyt megalopoliin. Megalopolin ulkopuolella on vaarallista säteilyä, jonka lähellä voi sairastua tai saada mutaatioita. Itse maailma on täynnä rikollisuutta, jota koittaa vaivoin kitkeä Tuomareiksi nimitetty eliittipoliisien lainvalvojapiiri, sattumanvaraisesti tapauksia hoitaen. Oikeudenkäyntiä ei ole, vaan kuolemantuomitut ammutaan heti… päivä muuttuu erikoiseksi kun Judge Dredd suorittaa rutiinitehtävältä näyttävää tapausta ensikertalaisen mutanttikokelaan kanssa…

Dredd on ihan kelpo sarjakuvaan perustuva scifimättöelokuva. Kokonaisuutena leffa on melko keskinkertainen, jopa huonohko, mutta sisältää kuitenkin kummasti jotain, joka auttaa jaksamaan lopputeksteille saakka. Lena Headey on mielestäni turhan kiltti kasvo pahiksen rooliin, mutta suoriutui silti tyydyttävästi. Karl Urban on vallan passeli Dreddinä, joskin hieman hupaisa mörähdyksineen. Olivia Thirlbyä ei näe tarpeeksi usein, ja hän onkin leffassa upea. Sama puuduttava elektroninen rätinä ja jumputus rupesi hieman kyllästyttämään. Ihan katsottava äksöni, mutta vähän sai pettyä…

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!