Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 27.12.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Vastoin tahtoaan Sallyn äiti lähettää hänet asumaan isänsä ja hänen naisystävänsä Kimin kanssa herrasväen uuteen kartanoon. Sally ei luonnollisestikaan sopeudu, eikä viihdy uudessa asuinpaikassaan. Kesken kaiken jättimäisestä talosta löytyy piiloon rakennettu kellari, josta Sally vallan kiinnostuu. Kun kellarin asukeiksi paljastuu ilkeätahtoiset olennot, Sally ei enää uskalla nukkua pimeässä…

Don’t Be Afraid of the Dark on kiinnostava remake alkuperäisestä vuonna 1973 tehdystä samannimisestä elokuvasta, jota en tosin ole nähnyt, mutta jonka tämän elokuvan myötä haluaisin nähdä. Leffan käsittäisi helposti lasten pehmojännäriksi, mutta se sisältää yllättävän paljon roisia väkivaltaa lapsipäänäyttelijästä huolimatta. Monesta suositusta elokuvasta tuttu lapsitähti Bailee Madison loistaa roolissaan ja Guy Pearce ja Katie Holmeskaan eivät ole ollenkaan hassumpia. Leffassa on jotain karmivaa, kun sen katsoo pilkkopimeässä peiton alla. Ensikertalaisohjaajalta Troy Nixeyltä hieno suoritus, joskin yhteistyöllä Guillermo del Toron kanssa saattoi olla jonkin verran osaa ja arpaa lopputulokseen. Creepy stuff…

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!