Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 7.6.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Lapsimurhaaja pääsee vankilasta ehdonalaiseen 24-vuotiaana, vaihtaa nimensä Jack Burridgeksi ja aloittaa alusta uudessa kaupungissa, jossa kukaan ei tunne häntä. Vaikka Jackilla on tukea, hänen entinen elämänsä tuntuu vainoavan häntä. Vaikeaksi uuden elämän aloittaminen tekee ensirakkaus, jolle hänen täytyy valehdella menneisyydestään…

Boy A on vaikuttava draamaelokuva. Leffa on ajoittain aika hidastempoinen ja kronologisesti erilainen, mutta siihen tottuu nopeasti. Vaikka näyttely on kokonaisuudessaan eliittiä, erityisesti Andrew Garfield on elokuvassa suorastaan huikea. Pidin hahmokehityksestä ja siitä miten muistot oli kuvattu. Leffassa jätettiin myös sopivasti mietintävaraa ja katsojana oli helppo täyttää aukot ilman että oli täysin ulapalla. Tietää että elokuva on onnistunut kun loppukohtauksen aikana kyyneleet valuvat pitkin poskea. Pistää miettimään elämää ja sitä millaiset kortit meille kullekin on jaeltu. Masentava ja surullinen pläjäys, mutta erittäin kiinnostava, upea, kaunis ja opettavainen tarina. Suosittelen lämpimästi hyvän draaman ystäville. Aksentit ovat elokuvassa puhdasta kultaa.

  • Katsottu ja arvioitu : 7.6.2012 Arvion kirjoitti Roni Laukkarinen@rolle
  • Genret:

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!