Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 20.3.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Terry McCaleb on menestynyt FBI:n etsivä. Huippukausinaan jäi ratkaisematta mm. ”koodimurhaajaksi” kutsutun sarjamurhaajan tapaus, joka jätti usein McCalebille viestejä murhapaikoille. Kun McCaleb jää eläkkeelle, hänen sydämensä alkaa reistailemaan. Saadessaan uuden sydämen, McCaleb päättää tehdä viimeisen työkeikan vastapalvelukseksi murhatulle sydämen luovuttajalle…

Jälleen elokuva, jonka on ohjannut, tuottanut ja näytellyt Clint Eastwood. Seitsemänkymppinen papparainen näyttelee elokuvassa sitä itseään, sydänongelmaista agenttia, joka tuntuu hämmästyttävän uskottavalta. Elokuvan juoni on pitkästä aikaa lähes täysin ennalta-arvaamaton ja sisältää mehukkaita koukkuja. Leffa osaa olla myös hauska tarvittaessa. Potkua ei välttämättä sisälly kuitenkaan ihan kympillä, enkä sanoisi tätä toimintaleffaksi vaikka sellainen lätkä elokuvaan onkin lyöty. Joka tapauksessa kelpo dekkaritrilleriä alusta loppuun. Clint Eastwood-faneille must-see.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!