Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 28.1.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Nina Sayers on balettitanssija, joka saa osan Joutsenlampi -balettinäytelmästä, jonka tulee ohjaamaan mestariohjaaja Thomas Leroy. Näytelmän tarina kertoo valkoisesta ja mustasta joutsenesta ja traagisesta rakkaudesta. Näytelmän harjoittelun aikana Ninan mielenterveys alkaa rakoilemaan ja aika ajoin hänestä tulee kuin näytelmän musta ja paha joutsen…

Black Swan oli pienoinen pettymys. Leffa on ylihypetetty ja (jossain muuallakin hyvin sanottu:) yliarvostettu ruma ankanpoikanen. Natalie Portmanin näyttelykään ei ole niin hyvää mitä ylistysten pohjalta voisi olettaa – olen nähnyt häneltä paljon parempiakin roolisuorituksia. Tässä tulee taas kysymykseen elokuvien merkitys taiteellisina meriitteinä. Itse näen harvan ns. ”taide-elokuvan” kovin hyvänä. Tämä elokuva on taiteellinen ja ihan hieno, mutta elokuvassa täytyy olla kaikki muukin kohdallaan. Minusta Black Swanin juoni on aivan liian saippuaoopperamainen, kyllästyttävä ja tylsä.

Ehkä olen vähän kuin leffan Tom ja Jerry; minusta baletti on tylsää katsottavaa. (hieman spoilia:) Pelkästään baletista kertovan elokuvan odottaisi sisältävän jotain muutakin kuin sitä tanssahtelua tai neuroottisen tyttösen hallusinaatiokohtauksia. Ehkä en taaskaan vain ymmärrä, mutta minusta leffa ei ole kehujen arvoinen, ei juoneltaan, näyttelyltään, taidearvoltaan, maskeeraukseltaan. Hyvääkin siinä ilmeisesti oli kun jaksoin katsoa loppuun asti.

Mutta en kyllä haukkuisi lyttyynkään. Loppupeleissä tässä on ihan katsottava seksistinen balettidraama, kuitenkin ilman kaivattua ”todellista” trillerielementtiä. Ei todellakaan vuoden 2010 paras elokuva… jos haluat nähdä pari masturbaatiokohtausta ja Mila Kuniksen ja Natalie Portmanin lesbokohtauksen, katso tämä elokuva.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!