Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 8.8.2011, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Jumala suolestaa itsensä suoralla terällä. Luontoäiti materialisoituu jumalan veristen kaapujen alta ja teettää itsensä raskaaksi kuolleen jumalan ruumiin nesteistä. Syntyy täysikasvuinen mies. Äiti ja lapsi otetaan kiinni, kidutetaan, raiskataan, pilkotaan ja murhataan. Ja kiertokulku saa jatkua…

Kaikkea kuraa sitä tuleekin katsottua. En ymmärrä tällaisten elokuvan tarkoitusta. Tai no, tätähän ei voi sanoa elokuvaksi. Leffaa ei ole edes tehty millään tapaa katsottavaksi. ”Elokuvassa” ei ole kerrontaa, ei selkeitä tapahtumia, se on täysin mustavalkoinen, korkeakontrastinen ja utuinen ja ainoana ääniraitana on sekalaista surinaa, suhinaa, nesteen ja lyömäesineen ääntä. Leffa sisältää lähes pelkkää kärsimystä, kidutusta, väkivaltaa, tavaraa joka ei ole terveellistä katsottavaa kenenkään mielenterveyden kannalta. Ohjaaja E. Elias Merhige kuvaa elokuvaa ”Rorschachin testiksi silmälle”. Paskanmarjat.

Leffasta tulee mieleen August Underground. Itse asiassa raakuudeltaan elokuva ei siitä paljon poikennut. Yhtä sairasta paskaa. Vaikka mitä väitettäisiin, elokuva voi hyvinkin olla snuffia, sitä ei voi tietää, vaan hyvin aidolta ja väkivaltaiselta meno vaikutti. Vain tekopyhä tai mielisairas pystyy ylistämään tätä elokuvaa. On uskomatonta että elokuvasta pystyy ”tykkäämään” edes jollakin tasolla. Tätä ei yksinkertaisesti voi arvostella elokuvana, eikä minkäänlaisena taidonnäytteenä.

Väkivaltaa, murhaa, itsemurhaa, leikkelyä, silpomista, nekrofiliaa, ruumiin häpäisyä, sukuelimien leikkelyä, sadistista pornografiaa, naaman hakkaamista tunnistamattomaksi… ja sen pitäisi olla ”hämmästyttävän upeaa” ja ”taidetta”? Kaikki tämä naamioidaan suurikontrastisen mustavalkokuvan taakse ja äärimmäisen typerän mukataiteellisen ”fantasia”tarinan kulisseihin. ”Jumala tekee itsemurhan ja luontoäiti panee jumalan veristä ruumista ja synnyttää täysikasvuisen miehen jonka mongoloidit hakkaavat muodottomaksi ja peniksen leikkaavat paloiksi…”, nyt vittu oikeesti! Tulee mieleen urbaanilegendaksi väitetyt snuff-elokuvakultit, jossa ”elokuvantekijät” tappavat ihmisiä, kuvaavat murhat ja tekevät sadistisista kidutus- murhatöistään ”elokuvia”, joita myyvät taiteena rajoitetun kappalemäärän. Indie-elokuvista kukaan ei voi sanoa juuta eikä jaata, oli snuffia tai ei, ihan samaa paskaa se on.

Jos visuaalisuus on sitä että päätä särkee suurikontrastinen mustavalkokuva, josta hädin tuskin saa selvää mutta tietää kuitenkin missä mennään, niin ehkä sitten. Minut on väärin ymmärretty jos sanotaan ”Ei visuaalisuus ole hienoja efektejä”, ”Ei leffojen kuulu olla vaan hauskoja”, koska niin en ole väittänyt. Tykkään tosi usein ahdistavista leffoista, jotka päättyvätkin huonosti. Tässä ei vain ollut mitään järkeä, kronologiaa, juonta, ideaa, tarkoitusta. Se vain on mustavalkoista ”painajaista”, ”taidetta”, sekamelskaa.

Minulle elokuvan täytyy olla edes jollain tasolla viihdyttävä, merkityksellinen. Tällä elokuvalla ei ole minulle mitään arvoa. Koen sen tekijät säälittäviksi, idiooteiksi ja mahdollisesti sairaiksi. Leffa ei ollut varsinaisen pelottava, eikä edes ällöttävä. Enemmänkin tylsä, typerä, inhottava. Minua se ei edes oikeastaan ahdistanut, mutta ”tavallinen” katsoja saattaisi nähdä painajaista. Viisaat selväjärkiset ihmiset eivät edes yritä katsoa tätä elokuvaa. Begotten on turhaa epäinhimillistä ja nihilististä paskaa, enkä edes ymmärrä miksi vaivaudun kirjoittamaan koko pätkästä. Tämä saattaa houkutella ihmisiä enemmänkin katsomaan kyseisen brainfuckin, mutta sittenpähän tiedätte… onneksi leffaa ei ole helposti saatavilla.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!