Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 9.6.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Skeeter Bronsonin tarinankertoja-isä perusti aikoinaan hotellin perheyrityksenä, joka kuitenkin ajautui rahaongelmiin, ja hän joutui myymään sen Nottinghamille. Nottingham lupasi että Skeeter pääsee joskus johtamaan hotellia, mutta petti lupauksensa. Huoltomiehenä hotellilla toimiva Skeeter joutuu hoitamaan siskonlapsiaan viikon, ja huomaa että kerrotut iltasadut mukautuvat hänen elämäänsä ja muuttuvat todeksi…

Bedtime Stories oli oikeasti hauska ja viihdyttävä elokuva. Pidän elokuvista joissa kiinnostus ei herpaannu hetkeksikään, ja huumori on koko ajan osuvaa ja hauskaa. Myönnän että elokuva oli lapsenmielinen, mutta kyseessä onkin perhe-elokuva. Ei turhaa väkivaltaa, eikä tylsiä kohtia, vaan loistava juoni jonka kaikki tajuavat. Adam Sandler oli roolissaan ratkiriemukas. Pidin todella. Erittäin hauska elokuva jonka jokaisen pitäisi katsoa!

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!