Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 29.6.2013, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 11 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 25-vuotias.

Kuusivuotias Hushpuppy asuu isänsä Winkin kanssa Bathtub-nimisellä maalla, jota uhkaa tulva jäätiköiden sulaessa. Kun tulva lopulta tulee, Hushpuppyn on löydettävä urheutta ja opittava elämästä isänsä tehdessä kuolemaa…

Beasts of the Southern Wildillä oli minuun vähän sama efekti kuin ”Tree of Lifellä”. Miljööltään leffa on ihasteltavan hieno, mutta juoni ja tarkoitus on pitkästyttävää ja mitäänsanomatonta. Leffassa ei mielestäni tapahdu riittävästi, vaan se on enimmäkseen tekotaiteellista haihattelua. Random ihmisiä, random tapahtumia, täysin ennalta-arvattava lopetus. Leffasta menee ilo hyvissä ajoin ennen sen päättymistä. Kameratyöskentely ei kovin hyvää. Tylsää, merkityksetöntä kuraa. En ymmärrä hypetystä. Söpö lapsi ja hyvä näyttelemään, mutta ketä muut ihmiset olivat? Mikä oli pointtina?

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!