Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 1.9.2004, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 20 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 16-vuotias.

Eletään tulevaisuutta, joku vuosi 2100 tai sinnepäin. On kehitelty ihmisen näköisiä robotteja palvelemaan ihmisiä, niitä kutsutaan Mecha-

ihmisiksi, joita valmistetaan eri yhtiöissä kautta maan. Monicalta ja Henryltä on kuollut poika nimeltä David. Niinpä Henry päättää

hankkia ensimmäisen kehitellyn Mecha-lapsen, joka tuntee rakkautta ja kiintyy omistajaansa.

Mutta pojan kiintymisen jälkeen pariskunnan oikea, mutta rampa poika Martin on saanut gyberjalat ja pääsee pois sairaalasta. Pojille tulee pientä kilpailua ja Martin pistää

Mecha-lapsi Davidin ongelmiin, joka johtaa Davidin viennin takaisin Cybertronicsille. Mutta Monica ei halua lasta tuhottavaksi vaan

päättää jättää hänet metsään Teddy-superlelun kanssa. David jää yksin ja rupeaa etsimään Sinistä Haltijaa, joka voisi muuttaa hänet

Mechasta Orgaksi, oikeaksi ihmiseksi, jotta Monica rakastaisi häntä enemmän. Matkasta tulee vaikea, mutta se on sen arvoista.

Matkalla etsiessään keinoa muuttua ihmiseksi, poika tutustuu erään Mecha-kaupungin gigoloon (Jude Law) ja jatkaa etsintöjä hänen kanssaan.

Matka jatkuu ilmasta meren syvyyksiin, kunnes surullinen robotti löytää päämääränsä ja pettyy kaikkeen. Mecha-poika jäätyy ja päätyy vielä kauemmas

tulevaisuuteen, tulevaisuuteen, jossa ihmisiä ei enää ole. Vasta äärimmäisessä tulevaisuudessa rakastava Mecha-poika löytää kaipaamansa vastauksen.

Tässä elokuvassa Steven Spielberg on osannut kuvata käsittämättömän hyvin täysin fiktiivisen, mutta aidonnäköisen tulevaisuuden maailman. Pidin erikoistehosteista

ja robottien ihmismäisyydestä ja tunteellisesta juonesta. Jotenkin Spielberg saa kaikki palaset sopimaan yhteen, jotenkin Steven Spielberg

ylittää itsensä jokaisessa ohjaamassaan elokuvassa.

Myös tässä näyttelijäsuoritukset olivat loistavia ja ympäristöt ja tehosteet hätkähdyttivät

aitoudellaan. Jos tarkemmin ajattelee, niin tulevaisuudessa voisi olla tämmöinen maailma. Pidän ehkä eniten tieteiselokuvista, joissa kuvataan tulevaisuutta

ja siinä Spielberg on onnistunut. Tulevaisuuden kuvaamisessa. Loistava elokuva, katso pois.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!