Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 19.12.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Kala nimeltä Wanda on montypythonmainen brittiläis-amerikkalaiskomediaklassikko. Elokuva kertoo pienestä rikosjoukosta, joka ryövää timantit eräästä pankista. Ryhmässä on kuitenkin vakavia luottamusongelmia, ja kun joukkion aisapari päättää lavastaa kumppaninsa syylliseksi, he huomaavatkin että ryhmän toinen puoli on vaihtanut arvotavaran sijaintia…

A Fish Called Wanda on ihan hauska komedia. Jotenkin vain tuntui että näyttelijäsuoritukset olivat liian teennäisiä. Vitseistä vain osa nauratti oikeasti. Komediaklassikkona yliarvostettu elokuva. Jamie Lee Curtiksesta pidän yleisesti ottaen, mutta tässä elokuvassa hän oli lähinnä ärsyttävä. Minulle ei myöskään ihan täysin mennyt kaaliin loppuratkaisu. Muuten ihan kelpo elokuva, varsinkin John Cleesen ja Kevin Clinen osalta.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!