Koeviikko takana

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 19 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

On ollut niin paljon muuta tekemistä että kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Koeviikko loppui ja hiihtoloma alkoi! Kerron kuitenkin ensin kuluneiden kahden päivän tapahtumat, koska muuten unohdan ne. Tiistaina oli siis vapaapäivä, silloin kirjoitinkin jotain. Keskiviikkona oli kemian koe. Köh. Sanoisin että aika vaikea. Olen aina ollut huono kemiassa, mutta kutosta en ole saanut koskaan. Jos arvioisin onnistumistani, niin sanoisin että tulee seiska tai pahemmassa tapauksessa 7-. Olen tyytyväinen jos saan seiskan. Kokeen jälkeen tulin kotiin tietokoneelle, luonnollisesti. Luin siinä välissä matikan kokeisiin (vaikka niihin ei oikeastaan tarvitse yleensä lukea) ja sitten Juhani soitti ja pyyti niille. Juhani on matikkanero, joten päätin mennä sinne tehostamaan surkeaa laskupäätäni. Sattuikin sitten niin että MaLa ja Veikko olivat muös siellä.

Ilta oli mukava jos olisin saanut pelata yhden pelin nhl. Kaikki paskoivat kun olin ottanut kirjan mukaan ja minun piti sitten nöyränä lukea kokeisiin kuten olin luvannut. Piti olla yhdeksältä kotona, tulin kymmeneltä ja luulin että saan valitukset kotoakin kun tulen myöhään kotiin, mutta kukaan ei edes huomannut tuloani. Tänään oli sitten se matematiikan koe, joka meni kai sitten ihan hyvin. Osasin laskea kaikkiin jotain, toivottavasti sain vastauksiakin siihen paperiin. Juhanin opeista oli hyötyäkin. Ja MAOL auttaa aina. Sitten tulin kotiin limsan ostettuani/juotuani väsäämään keskeneräistä galleriaani, jonne pääset kotisivuiltani rollemaa.fi. Elämä on, toisilla ei.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä