Kestävän suhteen salaisuus

Avioliitto ja yleensäkin parisuhde vaatii molemmalta osapuolelta. Itse ajattelen niin että parisuhde on parhaimmassa tapauksessa tasavertainen miehen ja naisen välinen syvä ystävyyssuhde. Ärsyttää kun parisuhteesta on nykypäivänä tehty niin stereotypista mies-sitä, nainen-tätä -tyyppistä tuubaa…

Olen pitkään halunnut kirjoittaa dr-philmäisiä ajatuksiani avioliitosta, rakkaudesta, parisuhteesta ja tähän liittyvästä elämästä. Toimiva parisuhde perustuu omasta mielestäni avoimuuteen ja keskinäiseen luottamukseen. Kun asioista osataan oikeasti keskustella ja tehdä päätöksiä yhdessä, erimielisyyksistä huolimatta, ei pitäisi pitkälläkään tähtäimellä tulla ongelmia. Toisaalta, hyvinä hetkinä ei tule mietittyä huonoja asioita ja vastoin huonoina hetkinä ei tule mietittyä hyviä asioita. Itse kuitenkin pyrin noudattamaan avioliittolupausta ”niin ylä- kuin alamäessäkin”.

photo credit: sharaff

Paljosta on kiinni miten asioihin reagoi ja miten tekee ratkaisuja silloin kun on riita tai paha tilanne päällä. Tuntuu että melkein aina ne pahimmat riidat tai riidoista seuraavat asiat johtavat suhteiden särkymiseen, se mitä riidan aikana on tehnyt tai sanonut ja miten on asioihin reagoinut. Ihminen jotenkin luovuttaa eron tullessa, tavalla tai toisella.

Pitkän avioliiton salaisuus on, vältä riitoja kuin ruttoa ja muista kultainen sääntö: Nainen on aina oikeassa.

Heko heko. Minä itse en ole ”perheen pää” -ainesta, mutta teen myös itse päätöksiä. Haluan myös auttaa vaimoani hänen kuurosokeutensa takia. Heti jos mies on vähän kiltimpi ja avuliaampi luonne, se käsitetään niin että on ”tossun alla”. En muutenkaan tykkää vanhakantaisesta perus-sovinistisesta ajattelusta että naisen paikka on keittiössä tai lasten luona…

Urbaanin sanakirjan määritelmä ”tossun alla” olemisesta sanoo seuraavaa:

Av(i)ovaimo, tyttöystävä pitää sen verran kovaa kuria, ettei mies saa tehdä kaikkea mitä haluaa, vaan pitää tanssia paremman puoliskon pillin mukaan.

Tämän väitteen perusteella en käsittäisi että olisin tossun alla. Toisaalta kaveripiireissä tupataan hyvin usein vinoilemaan asialla vaikka se ei liittyisi yhtään mihinkään. Ihmiset muodostavat myös hyvin herkästi omia käsityksiä asioista, usein juurikin niitä väärinkäsityksiä.

Minun avioliittoni on viihtyisä, sellainen että kummallakin on lupa puuhailla omien harrastusten parissa, välillä yhdessä, välillä erikseen. Pienen lapsen ja kuurosokean vaimon kanssa aika on tietenkin tavallaan rajoitettua, mutta silti mikään ei estä minua tapaamasta kavereita tai harrastamasta omia juttuja – järjen ja moraalin rajoissa. Perhettä ja puolisoa yhtään unohtamatta tai väheksymättä.

Minua on yllättävän useasti sanottu myös hyväksi mieheksi ja hyväksi isäksi. Viimeksi viime viikolla. Sellainen lämmittää mieltä ja silloin muistaa että ehkä minusta todella on johonkin.

photo credit: adwriter

Nykymaailman pinnallisuus kuvottaa minua. Rakkaudelle ja liitoille asetetaan kohtuuttomia vaatimuksia. ”Rakastan sinua, jos”… ei sen niin kuulu mennä. Itse rakastan ja näytän rakkauden ehdottomalla tavalla (WikiPedian määritelmä: Unconditional love). Rupsahdamme, lihomme, vanhenemme, teemme, muutumme elämme yhdessä. Mutta rakkaus säilyy. Toivon mukaan.

Ennen ajattelin että kukaan nainen ei tällaista nörttiä siedä. Kouluaikoina karkoitin tytöt nörtteydelläni, elämäntavallani ja ehkä myös ulkonäölläni. Itsetuntoni oli huono. Koen että olen löytänyt naisen joka ymmärtää minua. Veeran myötä olen kasvanut monessa asiassa, oppinut elämää, oppinut ymmärtämään asioita. Avioliitto ja parisuhde on matka, jolla toivottavasti oppii jotain.

Tietenkään kaikki eivät tule kaikkien kanssa toimeen. Seurustelu on sitä varten että toiseen tutustutaan rauhassa ja katsotaan natsaako vai ei. Jossain vaiheessa seurustelua tehdään päätös jooko vaiko eikö. Minä tein päätökseni 2.7.2008, enkä ole sitä päätöstä päivääkään katunut. Sellaista parisuhdeongelmaa ei olekaan jota en pystyisi ratkaisemaan yhdessä puolisoni kanssa. Tulevaisuutta ei voi nähdä, mutta olen vakaumuksellisella kannalla että itse en eroa ennen kuin kuolema meidät erottaa. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, mutta minä en helpolla luovuta. Because, all you need is love.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää