Tapahtumat vuoden 2016 Suomessa ovat olleet surullista luettavaa. Toki media usein sävyttää asioita, mutta etenkin tänä vuonna ”kansallismieliset” ovat tulleet esiin mielipiteillään, usein käyttäeen aseenaan suomalaista sananvapautta, jonka turvin saa sanoa ja tehdä ihan mitä tahansa. Ja onhan meininki Suomessa vapautunut nykyaikana ja on siitä hyvääkin seurannut, esimerkiksi holhoamiskulttuurista on alettu pikkuhiljaa hellittää otetta.

Viikonloppuna en jaksanut hirveästi olla netissä, mikä on minulle harvinaista. Somessa ja netissä luukutettiin ainoastaan ikäviä uutisia, enkä jaksanut kommentoida mihinkään. Mietin jo nyt ennen tämän kirjoittamista, että voisi pitää suunsa kiinni, mutta jotain on pakko sanoa, vaikka ahdistaa muutenkin.

Perjantai-iltana menehtyi ikäiseni mies, Jimi Karttunen, joka pahoinpideltiin sitä edeltävänä lauantaina Helsingin Asema-Aukiolla Suomen Vastarintaliikkeen jäsenen toimesta. Tapaus ja keskustelu aiheen ympärillä muistutti minua mm. Lamb of Godin keikalla sattuneesta tapaturmasta, jossa nuori mies löi päänsä maahan ja lähti keikalta normaalisti ja kuoli aivoverenvuotoon vasta pari viikkoa myöhemmin sekä sivariajoistani, jolloin sain vastaavanlaista kommentointia ”isänmaallisilta” suomalaisilta miehiltä.

Soldiers of Odinin ja Suomen vastarintaliikkeen kaltaiset järjestöt ovat ulospäin mukamas rehtiä ja reipasta, kaikki hyväksyviä kansalaista turvaavia, mutta arvomaailma on kuitenkin hyvin pitkälle väärää väriä tai uskontoa edustavia vastaan. Suomesta näitä pilottitakkeja on valitettavasti löytynyt jonkin verran kautta aikojen, mutta viimeistään vuonna 2016 ”sananvapauden nimissä” järjestöt saavat rellestää miten huvittaa. Harvoista asioista otan pulttia, mutta puhdas sorto ja suoranainen idiotismi ärsyttää.

”Natseja ei enää ole – on vain kansallissosialisteja ja fasisteja”

Kyseessä on täysin sama asia. Uusnatsit elävät ja voivat hyvin, eikä heidän toimintaa pidä vähätellä. Minun maailmassa natsi on natsi. Termihän on nykysuomenkielessä mukamas halventava, mutta jos näin on, vielä parempi. Etymologia on suoraan saksan kielestä, sanasta nationalsozialismus, eli kansallissosialismi, jonka saksalaiset lausuvat z-äänteellä.

”Ne tulee ja raiskaa lapsesi – etkö muka halua tehdä mitään”

En usko että minun maailmassani ja minun sukupolven aikana on uhkaa venäläisistä, enkä usko mihinkään jihad-muslimi-dystopiaan Suomessa. Ja jos joku kotiini tulisikin, en ole se joka ensimmäisenä vetää liipasimesta tai iskee ovesta astujaa pesarilla otsaan. Jotenkin tuntuu, että lähtökohtaisesti pitäisi olla ensin ”puolustamassa itseään”.

Jos joku minulle tai perheelleni haluaa tehdä pahaa, totta kai kaikin keinoin puolustaudun, toki jos mahdollista, mieluummin diplomaattisin keinoin – sillä ei ole mitään tekemistä enää isänmaallisuuden kanssa siinä vaiheessa. Minusta on paljon kunnioitettavampaa kaatua luotiin Pekurisen tavoin.

”Huutelija oli narkomaani”

Ai, no ei siinä sitten mitään, sitten ihan ookoo, että mies kuoli – nisteillä kun ei ole ihmisarvoa. No ei. Ikään kuin sillä olisi jotain merkitystä millainen ihminen uusnatsien kritisoija oli. Kritisoida pitää, skeptinen täytyy olla, mielipidettään saa esittää vaikka huutamalla, mutta väkivallassa menee raja. Minua hämmästyttää että SVL:n sivuilla ja Facebookissa Jimin kuolemaa vähättelevät tai jopa pilkkaavat tahot puhuvat uusnatsien kritisoijista ”piripäinä”, ikään kuin tätä käytöstä ei saisi tai voisi kritisoida olematta jotenkin sekaisin.

”Vihervassarit huutelee ja koko Suomi suree”

Veikkaan että suomalaiset järkevät ihmiset surevat lähinnä siksi, että idiotismi on mennyt liian pitkälle. Itse en monen muun tavoin edes ole politiikkaan kantaa ottava henkilö kuin ainoastaan siinä vaiheessa kun poliittinen ”aate” pistää miettimään mitä katua haluaa kulkea. En halua Suomesta sellaista paikkaa, missä pitää varoa missä ja kenelle sanoo mitäkin ilman että saa turpiinsa – tai pahempaa, heittää henkensä.

”Valtamedia vääristelee”

Media kyllä vääristelee monessa asiassa, myönnetään. Mutta jos jättää kertomatta esim. tämän kuolleen natseja kritisoineen Jimin taustoista, mitä se edelleenkään muuttaa? Natsien ja umpirasistien toimet on aika läpinäkyvää ja sairasta. Ei hirveästi jää epäselväksi motiivit. Ihan turha jeesustella, että ”toimimme paremman Suomen parhaaksi”. Vihamuki on äärettömän surullista luettavaa.

”Ei varmaan liittynyt samaan, kun kuoli myöhemmin”

Mainitsemastani Lamb of Godin keikalla tapahtuneesta onnettomuudesta puhuttiin samaa, mutta olisi aikamoista sattumaa, jos viikon sisään aivoverenvuoto tulisi jostain muusta, etenkin kun kaveri oli ollut torstaihin asti sairaalassa. Päävammat ovat vaikeita, eikä sairaalaakaan voi tapahtumasta syyttää. Kyllä se oli syytä ja seurausta pahoinpitelystä, sen verran pahalta näytti Vastarintaliikkeen videolla tapauksen luonne (varoitus, voi järkyttää katsojaa).

Loppusanat

Omalta osaltani en itse mene huutelemaan minnekään livenä, mutta halusin tuoda kannanottoni blogissani kirjoittamalla. Huolestuttaa mihin nykySuomi on menossa kun kadulta etsitään ongelmia sieltä missä niitä ei ole. Suomi on pieni maa, mutta ulkomaalaisia ei ole täällä niin paljon, että ne aiheuttaisivat merkittäviä ongelmia tavalliselle tallaajalle. Rasismi, tällaiset ääriliikkeet ja etenkin niissä kytevä viha sen sijaan ovat suurempi ongelma kun pahimmillaan saa ihan tavallinen suomalainen pelätä.

Nyt kun sanainen arkku on avattu, mitä mieltä sinä olet? kommentoi alle tai Twitterissä. Vastarintaliikkeen sivut ovat olleet muuten tänään alhaalla. Toivottavasti Anonymous pitää huolen siitä, että sivut ovat pysyvästi jumissa. Saman voisi joku tehdä MV-lehdelle.

Kannen kuva: Helsingin Sanomat.

Nähty 492 kertaa.

Kuva Roni Laukkarisesta itsestään

Roni "Rolle" Laukkarinen

Kirjoittaja on 28-vuotias elämäntapanörtti, yrittäjä, sosiaalisen median asiantuntija, useamman blogin kirjoittaja. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä. Lisää tietoa →

Teetkö verkkosivuja tai ylläpidätkö palvelimia?

Olen mukana kehittämässä palvelua nimeltään Admin Labs, jonka avulla saat tiedon puhelimeesi tai sähköpostiisi heti kun sivustosi menee nurin. Suosittelen tutustumaan osoitteessa adminlabs.com. Tilin luominen on ilmaista.

5 kommenttia. Lisää omasi joukkoon?

”En usko että minun maailmassani ja minun sukupolven aikana on uhkaa venäläisistä, enkä usko mihinkään jihad-muslimi-utopiaan Suomessa.”

Toivotaan, että olet oikeassa, mutta en ole varma, onko optimistisuudellesi katetta.

Venäjä on tässä alle kymmenen vuoden sisään hyökännyt kahteen itsenäiseen naapurivaltioon ja liittänyt niistä alueita yhteyteensä. Se käy myös jatkuvaa propagandasotaa ja käyttää lähivaltioissa asuvia venäläisiä vähemmistöjä painostuskeinonaan. En vähättelisi Venäjän uhkaa tässä tilanteessa.

En tiedä, mitä tarkoitat ”jihad-muslimi-utopialla”; minulle tulee mieleen vain dystopioita. Kun eri puolilla Eurooppaa džihadistisia terrori-iskuja on tässä vuodenkin sisään ollut jo useita ja jossakin päin maailmaa lähes joka päivä, niin ei voida tuudittautua siihen, etteikö sellainen voisi lähivuosina tapahtua Suomessakin. Aivan hyvin voi.

Kumpaankaan, sen enempää Venäjän kuin džihadistienkaan muodostamaan, uhkaan vastaus ei kuitenkaan ole natsit. Tästä olemme varmaan erittäin samaa mieltä. Ne ovat kolmas uhka itse, eikä yhtään vähäteltävä sellainen. Ainakaan toistaiseksi ei kuitenkaan ole näköpiirissä, että natsit voisivat pystyä tai pyrkiä itsenäisten valtioiden alueiden valtaukseen, kuten Venäjä, tai satoja uhreja vaativiin terroritekoihin, kuten džihadistit. Se ei tietysti tee tuosta yhdestäkään kuolonuhrista sen oikeutetumpaa.

Kirjoitti

Kiitos kommentista, sehän tuli nopeasti heti jutun kirjoittamisen jälkeen. Harvemmin kommentointia enää nykyään Rollemaassa näkee, mutta toisaalta aihe on nyt erityisen pinnalla.

”Venäjä-uhkaa” on olemassa, mutta mielestäni se ei tällä hetkellä kohdistu Suomeen. Ukraina ja muut Venäjän välittömämmässä yhteydessä olevilla mailla on enemmän intressejä Venäjän näkökulmasta, mutta toisaalta täytyy rehellisesti myöntää, että enpä ole paljon asioita seurannutkaan, eikä oikeastaan kiinnostakaan. En vain näe mitä Venäjä hyötyisi hyökkäämällä tänne nykyään Suomen ollessa hyvinkin moderni maa ja erittäin varustautunut (”kiitos” asevelvollisuuden, tässä mielessä).

Dystopia oli se sana mitä hain, eli kuviteltua yhteiskuntaa. Korjasin tekstistä muitakin ajatus- ja kirjoitusvirheitä, vähän väsypöhnässä tuli kirjoiteltua. Ja edelleen, uhka on olemassa Suomessakin, mutta kyllä näkisin niin, että täällä pohjolassa olemme sen verran ”turvassa”, etten ainakaan pelkästään sillä verukkeella menisi vetämään tummaihoisia pataan. Terroristien näkökulmasta esimerkiksi Keski-Euroopan keskustoissa on aika paljon huomattavasti enemmän porukkaa kuin Suomessa, jonka keskimääräinen asumistiheys on noin 17 ihmistä per neliökilometri…

Kyllä, natsitkin ovat uhka. En usko, että heitä on kovinkaan paljon, sillä meitä suomalaisia on muutenkin vähän. Mutta väkivallalle, sen lietsomiselle ja vihalle ei saa antaa jalansijaa missään nimessä, ettei homma ihan lähde lapasesta. Suomalaiset voivat pahoin muutenkin, ei ole vähättelyn kautta hyvä antaa tarjolle liikaa asioita, joihin kohdistaa sitä pahaa oloa.

Kirjoitti

Hyvä postaus, ja samaa mieltä lähes kaikesta, mutta yks pieni asia jäi jonkinverran mietityttämään, kun sanoit: ”Itse en monen muun tavoin edes ole politiikkaan kantaa ottava henkilö kuin ainoastaan siinä vaiheessa kun poliittinen ”aate” pistää miettimään mitä katua haluaa kulkea. En halua Suomesta sellaista paikkaa, missä pitää varoa missä ja kenelle sanoo mitäkin ilman että saa turpiinsa.” Täytyy myöntää että itsekkin jossain määrin samaistun (syyllistyn) tohon ajatteluun, sillä toisaalta täysin naurettava ajatus siinä mielessä, että jos poliittisesten ääriliikkeiden vastustaminen alkaa vasta siinä vaiheessa kun saa konkreettisesti olla huolissaan omasta ja muiden turvallisuudesta, tai joku on tapettu (joka on jo tapahtunut), niin eikö se ole jo sillon aivan liian myöhäistä? Miksei ääriajattelua vastaan nousta sen ollessa kytemisvaiheessa ja pienessä määrin nousussa alusta alkaen?

Ite oon jo todella kauan, jo useamman vuoden ihmetelly sitä, miten kyseinen järjestö (SVL) saa liehuttaa lippujaan ja marssia täysin vapaasti ilman MINKÄÄNLAISTA vastarintaa, esim täälä Helsingissä. Viimesen vuoden aikana kun seurannut sivusta erinäisten maahanmuuttokriittisten toimijoiden järjestämiä koko perheen mielenosotuksia, jossa ”perus kansalaiset” termosmehua juoden ja makkaraa syöden suomipipot päässä osottavat mieltään ja ovat huolissaan pakolaiskriisistä, saaden TODELLA kovaäänisen antirasistisen/antifasistisen vastustuksen. Parhaimmillaan Rajat Kiinni toimioiden järjestämää mielenilmausta vastaan on ollut satoja todella kovaääinisä vastamielenosoittajia rasismia vastaan. Eli siis, pointti on, että SVL, joka on todella vakavasti otettava joukko uusnatseja, joilla on todella vankka kansallissosialistinen agenda, järjestö joka koostuu kymmenistä järjestäytyneistä natseista, ei saa MINKÄÄNLAISTA vastustusta partioidessaan keskellä kirkasta päivää, kun taas toiset maahanmuuttokriittiset toimijat saavat todella suuren vastustuksen. Oon tiennyt jo useamman vuoden, että jotain pahaa tulee tapahtumaan jos SVL ei saa osakseen vastustusta. Oon tutustunu viimesen vuoden aikana enemmän tai vähemmän kyseiseen liikkeeseen ja kuunnellut mm. niiden podcasteja ja jäsenten haastatteluja Youtubessa, ja lukenut niiten nettiartikkeleita. Noi ihmiset kyseisessä liikkeessä on valmiita IHAN MIHIN VAAN agendansa eteen. Liikkeen jäsenet syyllistyneet ennestäänkin vakaviin väkivaltarikoksiin, mutta ei oo antifantteja pahemmin näyttänyt kiinnostavan, kaikki energia on tuhlattu Rajat Kiinni porukan, ynnä muiden ”lievempien” maahanmuuttokriittisten toimioiden vaientamiseen ja vastustamiseen, joka on siis hyvä ja todellakin kannatettavaa, kyseiset vajakkiroskasakit tuleekin vaijentaa, mutta oon ollu koko ajan sitä mieltä, että todellinen turvallisuusuhka on Suomen Vastarintaliike, eikä mikään Junes Lokka tai Marko De Wit, tai muu vajakki ”Rajat Kiinni” porukka.

Jimi kuoli turhaan, sillä SVL:ää vastaan olis tullu nousta jo ajat sitten. Toisaalta en haluais sanoa että hän kuoli turhaan, koska ainakin nyt SVL on laajasti huomattu ja tullut koko kansan tietosuuteen, ja kyseinen ongelma (SVL) mahdollisesti saa tulevaisuudessa jonkinsortin konkreettisen vastustuksen.

Sori kirjotusvirheet joita on varmasti joka toisessa sanassa, nimimerkillä Lukihärönen.

Kirjoitti

Kiitos mahtavasta kommentista Mike! Viittasin lähinnä siihen, että ei tarvitse olla kovin syvällä politiikassa vastustaakseen tällaista toimintaa, en niinkään siihen pitäisikö politiikassa olla mukana vai ei. Vaikka vähäistä onkin, itse seuraan politiikkaa yleissivistävästi sen verran, että myös SVL on tullut jo vuosia sitten vastaan muun Suomen ”isänmaallisuuden” yhteydessä.

Kirjoitti

Minua alkoi myös ärsyttää tämä asia, mutta ehkä hieman eri syistä joten kirjoitan nyt tähän jotta saan jonnekkin asian purettua. Suurelta osin olen samaa mieltä, mutta puutun muutamaan kohtaan jotka mielestäni tarvitsevat hieman selvennystä.

Suomessa tehdään 33 900 pahoinpitelyrikosta (2015), jollainen oli myös Jimiin kohdistunut väkivallanteko ennen hänen kuolemaansa. Minun on vaikea mieltää muutaman kymmenen ihmisen SVL:n tehtailevan leijonanosan näistä rikoksista. Näin lausumasi ”””En halua Suomesta sellaista paikkaa, missä pitää varoa missä ja kenelle sanoo mitäkin ilman että saa turpiinsa – tai pahempaa, heittää henkensä.””” on jo todellisuutta: ilman SVL:ää.

Entä onko SVL:n väkivalta pahempaa kuin muu väkivalta? Väkivallan vertailu on täysin absurdia, siksi väkivallasta saatu palstatila on kohtuutonta SVL:n kohdalla. Kannattaako hölmöilystä pitää ääntä jos hölmöilijä hakee juuri sitä? Minusta riittäisi pienempikin palstatila näiden uutisointiin.

Rolle ei suoraan sano kieltämistä, mutta jollain muotoa olen aistivani rivien välistä tällaisen toiveen. Mitä itseasiassa oltaisiin kieltämässä? Pitäisikö alkoholi kieltää koska se on mukana suuressa osassa pahoinpitelyjä? Kielletään SVL:n olemassaolo? Tarkoittaisiko se poistamista yhdistysrekisteristä? Eihän sillä ole mitään merkitystä reaalielämän kanssa. Mikä voitaisiin kieltää koskematta perustuslakiin?

”käyttäeen aseenaan suomalaista sananvapautta, jonka turvin saa sanoa ja tehdä ihan mitä tahansa” Sanoa saa, mutta tekeminen on eri juttu. Perustuslaki antaa paljon muitakin ”aseita” käyttöömme, mm. kokoontumis- ja yhdistystymisvapauden. Sinällään en tiedä mielenilmauksessa olleen muuta ongelmaa tätä väkivallantekoa lukuunottamatta. Se tietysti kuuluu käsitellä asianmukaisesti rikoksena.

Demokratiassa ideana on erilaisten poliittisten puolien älämölö. Minusta SVL sopisi hyvin muiden puolueiden seuraan. Siinähän on juuri länsimaisen sivistyksen juuri että annetaan ihmiselle vapaus ajatella jonka seurauksena nämä ääri-ilmiöt toivottavasti näivettyvät koska niillä ei ole annettavaa. Mikäli yhteiskunnallamme ei ole antaa töitä, niin ihminen luovana persoonana keksii ajankulua koska jotenkin se aika on käytettävä.

Tässä on syntynyt myös poliittinen liikehdintä http://www.rasismirikoslakiin.fi/ Minä haluaisin nimenomaan rasismin rikoslakiin niin ettei ihmiselle saa huudella julmuuksia, mutta tämä liike ajaa vain järjestäytyneen rasistisen toiminnan kieltämistä. Kannattaako oikeasti säätää laki sadan sairaan ihmisen takia? Jos laki säädettäisiin näkisin sen myös perustuslain vastaisena – poliittisesti tulee saada ajaa tyhmiäkin asioita kuten kansallissosialismia – kunhan teot eivät ole rikollisia ja niistä loppupelissä olemme yksilöinä vastuussa. Yhteisönä olemme vastuussa myös toisistamme, mukaan lukien SVL:n jäsenet.

Kirjoitti

Kommentoi