Helsingin työmatkalta kotiutumassa

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Kahden päivän työmatka melkein takanapäin. Olen mennyt Tampereen ja Oriveden ohi, ja enää noin tunti junailua jäljellä. Mukanani minulla on työkannettava, tarvittavat asiakirjat, ja tietenkin kymmenillä hyötyohjelmilla, datapaketilla, ja GPS:llä varustettu kommunikaattori vara-akkuineen.

Lähdin matkaan tiistaiaamuna vähän ennen viittä. Jouduin tilaamaan taksin, koska linja-autoja ei kulje niin aikaisin. Unta en ollut saanut kunnolla edellisenä yönä, enkä mennyt nukkumaankaan ennen kahtatoista. Syynä levottomuus ja melko pahaksi äitynyt flunssa. Maanantaina lähdin enemmän tai vähemmän suosiolla töistä kotiin lepäämään siinä vaiheessa kun jo toinen työkaveri huomautti ystävällisesti flunssan laadusta. Ihan mukavaa että pääsi kotiin lepäämään ennen reissua. Työkaverien huomaavaisuus myös jotenkin lämmitti. Kyllähän minä kuitenkin mielelläni töitä teen.

Pizza
Creative Commons License Kuva: wvs

Taksissa ei toiminut pankkikortti edes laitteiston rebootin jälkeen. Oli hauskaa miten kuski sanoi ”reboottaanpa tämän”, sillä se on melko harvinaista taksinkuljettajalta. Taisi olla nörtti. Syytti kortinlukulaitteen toimivuudesta Wikileaksia puolitosissaan, liittyen vissiin Wikileaks-sotaan, jossa kuulemma Wikileaksia puolustavat hakkerit olivat kaataneet maksukorttien järjestelmiä. Itse veikkaan kuitenkin että taksin systeemissä oli vain tilapäistä ongelmaa… Tuli hieman kuumat paikat kun lähdettiin ajamaan automaatille kun junan lähtöön oli enää alle kymmenen minuuttia. Kerkesin kuitenkin hyvin.

Juna oli myöhässä – ylläripylläri -, ja myöhästyin hieman kurssilta. Olisin tullut jo aikaisemmalla junalla, mutta 5.30 lähtevä pendolino oli päivän ensimmäinen eikä minua huvittanut lähteä edellisenä päivänä. En enää ylläty jos juna on myöhässä – päinvastoin -, yllätyn jos juna on ajallaan. Tänä vuonna junalla matkustaessani muistikuvieni mukaan juna ei ole kertaakaan ollut ajallaan. Melko uskomatonta?

Sekoilin jonkin aikaa bussihelvetissä. Kävin läpi Elielin aukion bussipysäkit sekä rautatientorin bussipysäkit, mutta en löytänyt Ruoholahteen menevää bussia. Menin sitten metroon, ja ei kulunut kuin muutama hassu minuutti niin olin jo Tieturin tiloissa HTC Helsingin toisessa kerroksessa. Kävelymatka Ruoholahden metroasemalta HTC Helsinki -rakennukselle on kuulemma helsinkiläisille liian pitkä. Siksi he menevät bussilla. Laiskaa porukkaa.

Kurssi oli loistava. Opin html5:sta yhden päivän aikana kaiken sen mitä halusinkin. Olisin ennemmin tai myöhemmin opiskellut homman itsekin, mutta parempi näin päin. En ehtinyt tiistaina Helsingin toimistolle työajan sisällä, joten lähdin äitini luokse Hyvinkäälle. Ennen Hyvinkäälle lähtöä ehdin tapaamaan kuurosokeaa kaverianikin, jonka kanssa kävin hakemassa pari juustopurilaista.

(untitled)
Creative Commons License Kuva: [phil h]

Vähäisten unien ja flunssan seurauksena koko päivä oli olotilojen puolesta melko kamala. Äitini onneksi auttoi minut kuntoon tuputtamalla D-vitamiinia, Finrexiniä ja maittavaa ruokaa. Viimeksi olin niin väsynyt Lotan syntymän jälkeen valvottuani 42 tuntia. Onneksi yhdentoista tunnin yöunien jälkeen olokin oli hieman parempi tänä aamuna. Kiitos äitikulta. Aiemmin ajattelin ottavani päivän sairaslomaa flunssasta, mutta eiköhän tämä tästä helpotu…

Toivon että tämä Pendolino ei tästä enempää myöhästy. Arvelisin olevani kahdeksan kieppeillä kotikulmilla. Ikävä on jo kova. Soitin reissulta monta kertaa vaimolleni videopuhelun. Huomenna jatkan töitä Jyväskylän toimistolla. Suunnittelin ottavani vapaaksi päiviä viikosta 52, mutta en vielä tiedä lomailenko koko viikon vai ainoastaan uutta vuotta lähentelevät päivät. Työelämään olen päässyt hyvin sisälle, vaikka luulin tottumisen vievän pidemmän ajan.

Matka työpaikalle
Matka työpaikalle

Rollemaan Facebook-sivu on kasvattanut fanikuntaansa tasaisesti pitkin vuotta, mutta etenkin nyt joulukuussa. Kiitoksia tykkäyksistä. :-) Pian kotona… ♥

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

7 kommenttia

  1. tms_

    ”Soitin reissulta monta kertaa vaimolleni videopuhelun.”

    Millä ohjelmalla soitat videopuheluita?

  2. Rolle

    Ihan puhelimella :-)

  3. mustikkasoppa

    Suurimmas osas älypuhelimissa pystyy soittaa videopuheluita ja vaatii 3G:n. Tätä käyttää valtaosa kuuroista. Kätevää, eikös!

  4. RouVix

    ”Kävelymatka Ruoholahden metroasemalta HTC Helsinki -rakennukselle on kuulemma helsinkiläisille liian pitkä. Siksi he menevät bussilla. Laiskaa porukkaa.”

    Miksi on laiskuutta ottaa maksetusta matkalipusta kaikki irti? Musta on enemmänkin tyhmyyttä maksaa saman verran matkasta, ja kuitenkin sitten kävellä. Itse olen mielummin laiska kuin tyhmä.

  5. Rolle

    Raitis ilma tekee hyvää, eikä tuo ole matka eikä mikään :-) totta kyllä puhut siinä että helsinkiläisille onkin ehkä sopivampaa mennä perille asti bussilla. Mutta kun minä en siitä bussihelvetistä saa mitään tolkkua… helpointa metrolla.

  6. RouVix

    Raitis ilma on suhteellinen käsite kaupungissa talviaikaan. Sopivassa matalapaineessa voi hyvinkin olla terveellisempää hurauttaa sillä bussilla nopeammin perille kuin kävellä.

    Pointti nyt oli kuitenkin siis se, että en oikein ymmärrä, miksi se, että sinä et ota tolkkua ”bussihelvetistä”, tekee helsinkiläisistä jotenkin laiskoja.