Facebook on antisosiaalinen media

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 9 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 27-vuotias.

Sosiaalisista medioista Facebook on kaikista viheliäisin. Kansojen sulatusuuni, sisäsiittoinen juorupalsta, paikka, jossa en ole enää vuosiin viihtynyt. Feissarimokien kärjistetyt tapaukset ovat todellisuutta ja vastaavia sekä hieman lievempiä tapahtuu omallakin aikajanallani päivittäin.

Suositut pärjäävät, syrjäytyneet ja epäsuositut unohtuvat

Tulee kouluajat mieleen. Viimeisenä vuotena kaikki luokkatoverit kirjoittivat jotain positiivista sydänpaperiin, johon sain yllättäviä kommentteja – kaikki huomasivat minut vasta kun koulu loppui. Facebook on äärimmäisen kaupallinen palvelu, joka lajittelee päivityksiä sen mukaan miten niistä on tykätty, miten niitä on jaettu ja kommentoitu. Vähemmän suositut jäävät piiloon. Muistatko milloin viimeksi näit yleisellä aikajanalla ylimpänä esimerkiksi vanhan luokkatoverisi päivityksen, sen vähän hiljaisemman, joka päivittää Facebookia kerran kuukaudessa? En minäkään.

Monesti tulee vahingossa vierailtua vanhan kaverin Facebook-sivuilla ja ihmeteltyä miten nämäkin uutiset ovat menneet ohi. Se on Facebookin ongelma, koska päivitykset eivät ole samanarvoisia (toisin kuin esimerkiksi Twitterissä).

Screen Shot 2015-08-06 at 18.10.57
Nuolen takana on valinta, jolla näkee viimeisimmät, mutta aina etusivulle mentäessä valinta vaihtuu ärsyttävästi takaisin oletukseen.

Glamouria, ei tosielämää

Uutiset siitä että Facebook masentaa ja laskee itsetuntoa eivät ole tuulesta temmattuja. Facebook-virtaa katsoessa näkee toinen toistaan onnellisempia ihmisiä, parempia elämiä, selfieitä kauniista ihmisistä. Aina löytyy se entinen kaveri, jolla on mennyt paremmin kuin sinulla. Mukamas. Todellista kurjuutta ei julkaista, sillä eihän kukaan halua kertoa jos menee huonosti.

Ihmiset toisaalta vertaavat itseään muihin kun kyseessä on henkilöt, jotka tuntee paremmin. Kun näkee netin välityksellä ihmisten muuttuvan siitä mitä he olivat joskus, tuntuu välillä ettei tunne enää oikeastaan ketään.

Tykkäämistä, ei aitoa vuorovaikutusta

Kaikesta tykätään. Koko ajan. En minä tykkää kaikesta – miksi pitäisi? Minulta on kysytty muunmuassa yksityisviestillä miksi en tykkää henkilön kuvista, vaikka hän tykkää minun kuvistani jatkuvasti. Mikä takaisintykkäysvelvollisuus minulla on? juuri tämänkaltaisen kyttäys- ja tykkäyskulttuurin takia käy monesti mielessä koko Facebook-tilin sulkeminen.

Facebook masentaa ihmisiä, katso vaikka. Se ei innosta jakamaan tai keskustelemaan kuten muut mediat, mikä tekee siitä antisosiaalisen median.

Vaihtoehtoja?

Varmaan perinteinen livenä miittaaminen paras, mutta sosiaalisista medioista itse pidän eniten Twitteristä. Siellä voi päivitellä vähän kevyemmin, eikä kanssakäyminen ahdista. Kovin moni irl-tuttuni siellä ei aktiivisesti ole, mutta se ei haittaa – päinvastoin.

Käytän jatkossakin eniten Twitteriä. Facebookiin jaan tavaraa muista sosiaalisista medioista, firman ja muiden omistamieni Facebook-sivujen juttuja ja esimerkiksi hyväksi todettuja artikkeleja. Kuulumisia en siellä jaa hirveästi (toisin kuin Twitterissäni), mutta blogipostausten muodossa kyllä.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

7 kommenttia

  1. Diya

    Kokeile olla vuosi käyttämättä Facebookia (pl. työaikana, työhön liittyvä käyttö). ;)

  2. Rolle

    Se on tosiaan työn puolesta sen verran tärkeä kanava että tulee kyllä käytettyä. Ei ihan vuotta varmaan pysty olemaan päivittämättä mitään.

  3. Syntymäpäivän ajatuksia - Rollemaa.org

    […] yltiökaupallisuus, jota en halua tukea. Lisää näistä ajatuksista voi lukea kirjoituksestani ”Facebook on antisosiaalinen media”. Tänään kun menin Facebookiin, hirvitti jo etukäteen kuinka monta sataa ilmoitusta olisi […]

  4. JJ

    Jo kolme vuotta sitten luin tämän hienon artikkelin. Sydämeni tykytti ja halusin toimiin, mutten pystynyt siihen lainkaan.

    Olinhan minä Facebookissa vuodesta 2008. 2018 sain vihdoin tarpeeksi. Nyt lähti Facebook tili tammikuun ensimmäisenä ja olen virallisesti poissa markkinoilta – ja hyvä niin Fakebook!

    Joku ihmetteli miten pidän yhteyttä sinuun?! Et tarvitse Facebookia perheeseen kanssa. Kaveri yllättyi kun ensimmäistä kertaa vuosiin kysyin puhelinnumeroa! Hän ojensi sellaisen saman tien.

    Sitä kautta pidetään yhteyttä ja tavataan aina välillä. Nyt. Moni on kysynyt, onko sinulla Facebookia esim. kloubissa. Kun sanon EI, he sanovat, really? En tarvitse sitä. Jos haluat olla kaveri, olet valmis luopumaan ainakin puhelinnumerosta. Minä en kaipaa Online-kaverilistaa. Poista Facebook for Good! Nyt on se aika.

    Eniten ärsytti naiset. Heti kun tulee parisuhde naiselle, kauhea kuvakasa suutelukuvia, vuoden päästä kuvakasa häistä. Vuosi lisää, niin tulee vain lapsikuvia… Sitten selfie selfien jälkeen rinnat lähes paljaana, tähänkö ovat naiset menneet? Miehet asiallisempia.

    Kyllä se Facebook on vihoviimeinen paikka missä haluan olla. Typeriä reaktioita, jatkuvia selfieitä, hei katso olen paras! Toivot samalla muutaman tykkäyksen kavereilta, joita et ole tavannut vuosikymmeniin. Facebook on !”#¤% sairas paikka.

    Itsekeskeisille ihmisille, joita ei kiinnosta muu kuin minä minä minä.

    Facebookissa saat 10 minuutin julkisuutta.

    Siltikään ketään ei kiinnosta.

  5. Nettipäiväkirja on kuollut - Rollemaa

    […] mitä vähemmän jakaa elämästään netissä – vaikka paljonhan silti tulee jaettua. Ehkä otettuani Facebookista etäisyyttä meni vähän maku koko touhusta. Facebook on jotenkin pilannut koko netin […]

  6. Sano ei digitaaliselle ehdottomuudelle - Rollemaa

    […] päivittelyn lopetin jo ainakin seitsemän vuotta sitten ja jo viisi vuotta sitten kirjoitin siitä ”antisosiaalisena mediana”. Facebookia ei rampauta pelkästään sisäsiittoisuus ja sukulaiset vaan myös sen kaupallisen […]

  7. Oikeassa olemisen kirous - Rollemaa

    […] Jätin väkevät viinat vuonna 2013, mutta lopullisesti vasta 2020. Algoritmisomejen kehityttyä jätin ensin Facebookin vuonna 2015 ja sitten Twitterin 2022. Twitterin osalta mieli ehti muuttua vielä pariin kertaan, kuten […]