Ei suositella heikkohermoisille

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 16 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Aamun internetsivuja selatessani löysin järkyttävän itsemurhabloggauksen livejournalista. Tapauksesta tekee järkyttävämmän fakta että juttu on tapahtunut alle viikko sitten, aivan äskettäin. Vetää sanattomaksi. Tuli hämmentynyt, surullinen ja hieman ahdistunut olo. Tähän se masennus pahimmillaan johtaa ja sen takia ihmisten pitäisi ottaa yleisesti ottaen masennus vähän vakavammin.

Tämä viimeinen Päivikirjan teksti on jäähyväistenjättö maailmalle. Tätä lukiessanne minä olen kuollut, jollei mikään mene pahasti pieleen.

En enää masennusta varsinaisesti sairasta (BDI-pisteet tippunut ajat sitten alle kymmeneen – yli 40 on hengenvaarallinen masennus, minulla oli pahimmillaan 39-40), mutta osa minusta ymmärtää tuota ihmisparkaa. Itse olen sen verran herkkä ihminen että melkein kyynelhän tuossa tuli lukiessa. En tiedä miksi edes luin kun tuli sen verran huono olo asiasta. Tekstissä sanotaan mm. ”Suomeen muutto on silti yksi laukaiseva tekijä”, mikä ei ole oikeastaan mikään yllätys. Lukemani ja kuulemani mukaan Suomi on masennus- ja itsemurhatilastojen kärjessä, sanotaanhan että Suomi on mm. kallein, kateellisin ja masentunein tanner.

Lisätty 18.12.2008 kello 01:52: Huomasin että merkinnät oli 5.12. asti poistettu. Merkintä oli kirjoitettu 15.12. jolloin itsemurhan oli määrä tapahtua… ilmeisesti omaiseet poistaneet tai jotain vastaavaa. Ihan ymmärrettävää. Vahvistaa sitä olettamusta että tapaus oli täysin aito. Niille ketkä eivät merkintää kerinneet lukea niin siinä oli lähes kymmenen A4-sivun verran erittäin yksityiskohtaista tekstiä itsemurhan suunnittelemisesta ja järjestelemisestä ja synkkääkin synkemmistä ajatuksista noin parin viikon ajalta. Kyseessä oli nelikymppinen yksinäinen naishenkilö.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

2 kommenttia

  1. Suomi on surullinen maa | Rollemaa.org

    […] tekevänsä itsemurhaa, vaan joskus julkaisevat ajastetun merkinnän kuolemansa jälkeen, kuten Päivikirjan tapauksessa. […]

  2. Velkaantunut: Rahaongelmista voi selvitä | Rollemaa.org

    […] näköjään jo vaihtunut). Hänen kuvailemansa blogi toi mieleeni järkyttävän tapauksen josta kirjoitin itsekin juuri tapahtuman kynnyksillä joulukuussa 2008 (nykyään en ole varma saiko aiheesta edes […]