Yrittäjyydestä

Nimipäiväni 5. syyskuuta on yrittäjän päivä ja silloin minun piti tämä teksti alun perin julkaista. Olin kuitenkin liian kiireinen yrittäjä (olen vieläkin), mutta nyt on aika kirjoittaa teksti loppuun. Kohta tulee myös pari vuotta täyteen yrittäjänä. Tämä riittää syyksi kirjoittamaan joitakin ajatuksia ylös nimenomaan yrittäjyydestä.

Olen kokenut web-alan omakseni siitä lähtien kun 90-luvulla väänsin ensimmäiset kotisivuni noin 10-vuotiaana, jotka sitten jurnutin puhelinlankoja pitkin nettiin. Olen sulatellut ajatuksia yrittämisestä jo pitkään kouluikäisestä lähtien kun ryhdyin opiskelujen ohella webin sekatyöläiseksi tekemällä hommia freelancerina.

En ole koskaan pitänyt yksinäisyyden tunteesta, sillä vuosikausia sitten pahimpina masennusaikoinani erakoiduin, enkä oikein osannut lähteä kotoa. Yksinolo muistuttaa minua niistä ajoista, enkä pidä siitä vieläkään. Näistä syistä todennäköisesti hakeuduin mieluummin pätkätöihinkin kuin jatkoin freelancer-elämää. Opiskeluaikoina pieni lisätulo oli toisaalta mukavaa, mutta yrittäminen yksin ei koskaan houkutellut ja jossain vaiheessa ajatus unohtui kokonaan. Jostain oli kuitenkin lähdettävä ja uskon että yrittäjähenkisyyteni kipinä iski alunperin juuri jo pojankloppina.

Eniten yksin freelancer-hommmia tehdessä tökki se, että oli yksin. Ja että kaikki oli täysin omalla kontolla. Silloin minulla ei juuri ollut verkostoita tai kavereita, joten ei olisi ollut kirjaimellisesti mitään tai ketään mihin turvautua hädän hetkellä. Toisaalta, olin opiskelija tai työtön, enkä voinut heittäytyä, kun pelkällä yrittämisellä ei olisi tullut toimeen.

Myöskään grafiikka ei ollut suoranaisesti sitä mitä tykkään tehdä. Halusin vain koodata. Elettiin vielä sitä aikaa, että pelkällä koodilla ei välttämättä saanut niin hienoja juttuja aikaan kuin nykyään esimerkiksi CSS3-CSS4:llä. Minulta hoituu graafisetkin leiskat, mutta paljon hitaammin kuin graafikolta. Nämä olivat syinä siihen, että en koskaan olisi yksin lähtenyt virallisesti yrittämään. Onneksi löytyi vuonna 2013 hyvä kaveri, jonka kanssa perustaa yritys. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kahden lapsen isänä voin kertoa, että yrityksen perustamiselle löytyy varsin helppo vertailukohta. Yritys on tietyssä mielessä kuin oma lapsi. Ensin pitää odottaa, että saa kaiken valmiiksi ja kaikki sujuu turvallisesti ja varmasti. Kun homma vihdoin lähtee käyntiin, alkaa vasta kovin työ. Alku on kankeaa, öitä menee valvoessa, pää räjähtää stressistä ja välillä taas helpottaa. Eikä loppukaan ole kiveen hakattua, eikä pidäkään olla. Mutta kun asiat tiedostaa ja oivaltaa, asiat eivät hirveän herkästi mene pieleen.

Ei tainnut jäädä epäselväksi, mutta alla oleva Slideshare kiteyttää vielä aika hyvin vastauksen kysymykseen ”miksi?”.

Jotkut sanovat, että älä rakastu yritykseesi liikaa, mutta osa minusta kummaksuu tätä väitettä. Yrityksiäkin on erilaisia ja ihmiset ovat yrittäjiä eri syistä. Minulle yritys on tällä hetkellä melko merkittävä työpaikka ja elämäntapa, tapa tehdä sitä mistä tykkää ja saada siitä elantonsa. Toiset saattavat sijoittaa yrityksiin ja ajatella yrityksenä vain taloudellisena omaisuutena, esim. osakekauppana. Rahaahan yritysmaailmassa liikkuu paljonkin. Sijoitus-, ja rahastohommista en tiedä mitään, enkä tiedä haluanko edes tietää.

Kun ryhdyin yrittäjäksi, silmäni avautuivat. Töissä on aina ”joutunut” tekemään sitä mitä muut haluavat. Vaikka olisi ideoita ja varaa kehittää itseään, ei useinkaan saa ääntään kuuluviin tai vaikka pääsisikin kertomaan mielipiteitään asioista ja ehdotuksia muutoksista, ketään ei kiinnosta. Usein töissä on sitä harmaata massaa, jota johtajaporras ei välttämättä usein näe tai ole kiinnostunut tapaamaan. Ja jos on, niin edelleen on vain työtunteja sisään latova työmyyrä, jolla on oma lokeronsa ja omat hommansa.

Työpaikkoja on osunut kohdalle vain muutamia, joista kaikki tavallaan ihan mukavia, ainakin hyviä oppikouluja. Minä olen kuitenkin ongelmanratkaisijatyyppi ja jos minun ei anneta ratkaista ongelmia, kehittää työtäni tai itseäni eteenpäin, ahdistun kun työni ei ole palkitsevaa. Minua vähiten palkitsee palkka, eniten onnistuminen. Työpaikoissa ei usein jää aikaa oman toiminnan kehittämiseen, koska pitää latoa niitä firmalle tärkeitä työtunteja sisään. Asioita saatetaan tehdä samoilla kankeilla tavoilla, koska niin on ennenkin tehty. Vaikka työntekijöillä olisi valmiit ideat tai jopa ratkaisut asioihin, kehitystä ei lähdetä viemään eteepäin koska se vie liikaa aikaa siltä ”oikealta työltä”. Jos joudun puremaan hammasta ja tekemään asiat tavalla, joka minua ei miellytä, työssäni ei ole mitään muuta palkitsevaa kuin raha.

Töissä käydään enimmäkseen siksi, koska siitä saa palkkaa, vaikka töissä pitäisi käydä siksi, että se on kivaa, tai ainakin mielekästä. Liikaa kuulee kommentteja ”oikea työ ei ole kivaa” ja ”työn pitää tuntua työltä”. Mutta kun olemme tottuneet työhön orjatyönä, raatamiseksi, puurtamiseksi, sellaiseksi, että odottaa milloin työpäivä päättyy ja pääsee relaamaan. ”Ensin työ, sitten huvi”. Tai odotetaan palkkapäivää kuin kuuta nousevaa. Edetään uralla vain koska saa parempaa palkkaa, ei sen takia että uusi työtehtävä olisi yhtään sen kivempi kuin edellinenkään.

Yrittäjänä minulla on vapaus valita minkälaista hommaa haluan tehdä, mitä haluan olla ”isona” ja ennen kaikkea minulla on vapaus kehittyä lähes äärettömästi. Kyllä sen yrittäjänäkin ymmärtää oikeastaan vielä paremmin että käytetty aika on suhteessa tienattuun rahasummaan, mutta ymmärrän myös sen, että jos käytän päivän asioiden kehittämiseen, säästän sen kymmenen päivää seuraavassa projektissa. Minusta on kummallista että monen työpaikan johtoporras ajattelee tuon päivän olevan isompi tappio kuin seuraavien päivien ajankäyttö.

Ennen yrittämistä suurin obstaakkeli oli raha. Yrityksen perustamiseen tarvitsee rahaa, varsinkin silloin jos aikoo perustaa Osakeyhtiön. Minulla kävi kuitenkin hyvä tuuri kun asiat lutviutuivat kohdilleen. Pistin kertyneet lomarahat firman perustamiseen, työkoneet sain käytettynä ja toimistokoppi löytyi suht. halvalla. Lisäksi turvallinen alihankintasoppari alkuun ja yrityspalvelukeskuksesta neuvot aloitukseen ja starttirahat rullaamaan. Palkkaa en nostanut ensimmäiseen kuukauteen, mutta sen jälkeen homma alkoi sujua. Ajattelin yrityksen perustamisen jäävän rahasta kiinni, mutta olikin yllättävän mutkatonta. Joskus kirjoitan kyllä sen kirjan, Ruokajonosta yrittäjäksi. Ellei joku ilmianna Taivas + Helvetti -kirjaan…

Suvussani ei tietääkseni ole yhtään toista yrittäjää. Minulla on sellainen kuva että kaikki olivat duunareita. Yrittäjyyteen ei ole koskaan kannustettu, vaikka erikoisosaamista suvusta löytyy. Eipä yrittäjyyteen ole kannustanut yhteiskuntakaan. Minulla on aina ollut sellainen kuva, että yrittäjät ovat niitä pukumiehiä, joilla on aina rahaa. En olisi koskaan kuvitellut että tällainen persaukinen pummi voi joskus olla yrittäjä ja elättää itse itsensä. Ei tässä vieläkään hurrata, mutta asiat ovat huomattavasti paremmin kuin joskus.

En osaa enää kuvitella elämääni rivityöläisenä. Jos olisin päässyt johonkin yrittäjähenkiseen mainos- tai digitoimistoon, jossa pääsee kehittämään itseään, olisin voinut tyytyäkin duunarielämään. Toisaalta olen sen kaltainen ihminen, että kaiken täytyy olla ”omaa”. Oli kyse mistä tahansa vapaa-ajankin prokkiksesta niin mieluummin lähden kokeilemaan omaa kuin tyydyn muiden tekemiin. Jos en osaa, opettelen. Jos en siltikään osaa, mukaudun ja opin. Teen kuitenkin sitä mitä osaan ja rakastan haasteita. Selvästi oman repertuaarin ulkopuolella olevat asiat jätän sen alueen paremmin osaaville. Ja yhteistyö toimii aina.

Perhe on tavallaan kärsinyt ehkä eniten yrittäjyydestäni, mutta se oli odotettavissa. Ensimmäiset vuodet ovat kiireisiä, päivät venyy kun hommaa tykkää tehdä ja sitä riittää. Palkkatöissä ollessani tuotti hankaluuksia joustaa. Kuurosokean miehenä ja kahden vilkkaan lapsen isänä joutuu välillä lähteä kesken työpäivän auttelemaan tai tekemään hommia kotoa. Palkkatöissä kaikelle piti olla pätevä syy, yrittäjänä syyllä ei ole väliä kun kaikki riippuu omasta tekemisestä. Yleensä päivä tai pari ei romuta toimintaa, varsinkin kun työtä voi tehdä paikasta ja ajasta riippumatta. Kaikki on kirjaimellisesti kotiinpäin.

Ei tämä helppoa ole ollut, eikä tule olemaankaan, mutta silti kaiken arvoista. Yrittäjänä olen kasvanut ihmisenä, työntekijänä, puolisona. Se on opettanut minulle paljon ja tulee vielä opettamaan. Yht’äkkiä kaikessa tekemisessäni on toivoa jostain paremmasta ja hienommasta, sitä toivoa kun ei koskaan aiemmin ole tuntunut olevan.

Rakastan yrittämistä. Saan olla mitä olen, tehdä mitä teen, onnistua ja tienata elantoni itse. Olen iloinen, että sain tähän kaikkeen mahdollisuuden.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää