Jälleen unohdin koko unipäiväkirjan olemassaolon. Olen nähnyt paljon unia pitkästä aikaa. Ja todella kirjavia. Yllättävää on, että olen nähnyt viikon sisään ainakin 3 selkounta. Se on paljon lyhyen ajan sisään. Ehkä opin pian hallitsemaankin niitä paremmin…
Ensimmäisessä selkounessa olin harmaaseinäisessä huoneessa, jossa oli vain peili. Ainainen ongelmani selkounissa on se, että kun tajuan olevani unessa, uni kestää noin viitisen minuuttia ja sitten kaikki mustuu, ja joko herään tai nukahdan normaalisti normaaliin uneen, tietämättä olevani unessa.
Unifoorumilta olin joskus lukaissut että käsien hierominen tai yksityiskohtiin keskittyminen auttaa pysymään unessa kiinni. Koska olin aika tasapaksussa huoneessa ilman yksityiskohtia, kokeilin käsien yhteen hieromista. Ei erityisemmin tapahtunut mitään, ja lähdin kokeilemaan “univoimiani”. Kävelin peilistä läpi, ja huomasin että mukavaa kun uni ei lopukaan. Mutta sitten kaikki alkoi taas feidaamaan, ja sitten olinkin jo pimeässä…
Toista selkounta en enää muistakaan, lentää taisin opetella jälleen.
Kolmanteen selkouneen pääsin eilen, kun nukuin Lotan kanssa päiväunet. Kiipeilin jossain älyttömän jyrkällä ja korkealla vuorella Lotta olkapäälläni. Hieman pelotti se korkeus, kun katsoin alas niin näin pilviä ja niiden läpi pienenpienenpieniä taloja ja autoja, noin millin kokoisia. Olin varmasti jossain niissä korkeuksissa missä lentokoneet lentelee.
Jossain vaiheessa tajusin että minua ei pelota tarpeeksi, ja tajusin samalla olevani unessa. Päätin hypätä, vaikka vähän hirvitti, mutta tiesin että minulle ei käy mitään, ja alas oli todellakin matkaa… hyppäsin Lotan kanssa, ja lotta tippui vieressäni. Tippuminen ei ollut ollenkaan pelottavaa, päinvastoin, oli hyvin vapautunut olo, ja molemmat Lotan kanssa nauroimme. Taivas oli sininen, ja aurinko paistoi, ja se oli ihanaa. Tipuimme vain ja annoimme tuulen hyväillä kasvoja. Ei ole aikoihin ollut niin hyvää fiilistä. Muistan unen tarkasti, näin ja koin kaiken kuin olisin ollut hereillä.
Tippuminen kesti pitkään, ja jostain syystä unityhmänä en tajunnut käyttää univoimiani. Mutta alla oli meri, joten plumpsahdimme veteen. Vesi oli niin kirkasta että näin pitkälle. Osasimme hengittää veden alla, ja Lottakin sukelteli taitavasti. Lotta osoitteli kaloja, ja kerroin mitä kaloja oli kyseessä. Kalat olivat todella värikkäitä ja hienoja. Sitten kaikki alkoi mennä taas mustaksi, ja tiesin unen olevan lopuillaan… harmittaa kun ne tuolla tavalla mustenevat, enkä pysty enää jatkamaan. Nukahdin heti normaaliin uneen, enkä nähnyt enää selkounia…
Pitäisi taas aloittaa unipäiväkirjan kirjoittaminen, sillä avain selkounien oppimiseen ja hallintaan on unien muistaminen.
Joten, haenpa läppärin sängyn viereen ja kirjoitan seuraavan uneni ylös heti kun herään.
Kauniita unia!
Olen nähnyt viimeaikoina paljon unia, en ole vain älynnyt kirjoittaa niitä ylös. Päätin nyt että aloitan taas unipäiväkirjan kunnolla. Viime yön unen muistan melko selkeästi, vaikka suurin osa jo unohtui. Unessa Lotta oli kolmivuotias, ja viittoi äitinsä kanssa sujuvasti. Meillä oli yhteensä 3 lasta, Lotan lisäksi kaksi poikaa. Toisen nimi oli Heikki, ja toisen nimi Olli Neo Laukkarinen. En ikipäivänä antaisi moisia nimiä, vaikka Neo tavallaan kiinnostaisi.
Nukuin hyvin ja näin paljon unia. Näin unta mm.
- bash-scripteistä ja aliaksista
- matkustin ympäri maailmaa ja opiskelin samalla espanjaa täysipäiväisesti. Opettajani oli täysi hippi ja näytti Catherine Keeneriltä. Sain kotiin lähtiessäni sämpylän joka avattuna näytti hevoselta. Sämplylä sisälsi salaisen koodin ja ravintolan numeron. Soitin ravintolaan ja luettelin koodin, jolloin joku kysyi venäjäksi jotain ja sen jälkeen “käykö kinkku-ananas-aurajuusto”. Tilasin pizzan, mutta koska olin kotona ja ravintola oli kaukana, en päässyt sitä hakemaan. Ruinailin äitiltäni kyytiä, mutta en saanut…
- pitkästä aikaa näin unta että sovin asiat entisen kaverini kanssa ja olimme hyvää pataa.
Monoseran ravintola oli avattu uudestaan. Oltiin Veeran kanssa juuri tultu Mäkistä, mutta kun kuultiin tämä niin lähdettiin suoraa päätä Monoseraan. Veera tilasi heti kebabit, minä perinteisen pizzan. Paikka oli siinä entistä paikkaa vastapäätä väinönkadulla.
Oltiin jättimäisellä altaalla. Sukelleltiin villisti ja syvällä. Siellä oli ainakin Jomppi ja Speadfreak kanssani sukeltelemassa, muita ihmisiä en muista. Vesi oli kirkasta ja vaalean sinistä ja pystyimme hengittämään sen alla. Sukelsin nopeasti ja tein temppuja, tosin kerran en meinannut päästä takaisin pinnalle. Pinnalle päästyäni hätäännyin, sillä läppäriäni ei näkynyt missään. Rupesin etsimään sitä ja katsoin veteen. Altaan pohjalla oli ehkä sata kappaletta läppäreitä, mutta yksikään niistä ei ollut minun (mistä tiesin sen, en tiedä). Lopulta löysin läppärini altaan reunalta, ja uni loppui.
Olin armeijassa. Juostiin jotain rataa, en tiedä oliko kyseessä sota- vai rauhan tilanne. Kaikki muut pääsivät erään aidan yli, minä jäin siihen kompuroimaan ja jumiin. Samalla kun yritin temppuilla itseni aidan yli, kaikki muut nauroivat ja haukkuivat toisella puolella; “v*tun vässykkä, olet pettänyt isänmaan”. Kun vihdoinkin pääsin aidan yli, joku kenraali tai joku tuli ja laittoi kätensä olkapäälleni ja sanoi: “olet pettänyt isänmaasi”. Heräsin. Ja repesin.
Läppärissäni oli softa, jolla pääsi matkaamaan ajassa taaksepäin kun sitä oikein osasi säätää. Matkasin siskoni ja veljeni Nikon kanssa vuoteen 1981 (vahingossa). Menin paniikkiin kun tajusin missä ollaan. Kaikki oli niin vanhaa. Menin vielä enemmän paniikkiin kun tajusin että en osaa takaisin nykyaikaan ja kun tajusin että vanhempani menevät naimisiin vasta neljän vuoden päästä, ja minä synnyn vasta seitsemän vuoden päästä! Juoksin yliopiston kirjastoon ja pyysin tämän päivän sanomalehteä. Lehti oli ulkoasultaan ruman näköinen ja katsoin vuosilukua, kyllä, 1981. Kysyin onko tämä tämän päivän lehti, ja minulle vastattiin kyllä.
Näin Hannelen nuorena (tosin en ymmärrä miksi se siellä oli sillä hän syntyi 1989 muistaakseni), mutta ehkä se olikin Hannelen äiti. Meri juoksi innoissaan juttelemaan hänelle. Huusin Merille että älä nyt rupea hirveitä kontakteja tekemään, ei me tänne olla jäämässä. Siellä näkyi muitakin tuttuja jotka eivät tietenkään tunteneet meitä. Meri ja Niko ehtivät jo tehdä jotain tuttavuuksia ja olin ihan hermoraunio. Esittelin läppäriäni joillekin, ja he ihmettelivät miten minulla on ollut varaa tuollaiseen, varmaan maksaa enemmän kuin jyväskylän kallein omistusasunto. Läppärini kaatui ja avasin sen uudestaan. Yritin päästä nettiin, mutta tietenkään langatonta nettiä eikä nettiä ylipäätään ollut vielä Suomessa. Softa ei päästänyt yhtään mihinkään, ja samalla läppärin akku loppui. Itkin hysteerisenä unessa, ja sitten heräsin jalat maitohapoilla.
Näin monta unta ja herätessä muistin jotain viitisen niistä, ellen enemmänkin, mutta tietenkään en enää muista. Olisi vain pitänyt kirjoittaa ne heti ylös. Yhden kyllä muistan selkeästi mutta se oli niin ällöhomo että en sitä varmaan tänne kirjoita.
Näin siis unta äidinäidistäni jolla on nykyään dementia. Hän oli unessa nuori ja terve ja hymyileväinen.
Näin unta että kävin kuussa eikä kukaan uskonut minua.
Muita unia en nyt oikeasti muista. Vähän harmittaa kun en tajunnut niitä heti kirjoittaa ylös.
S-Marketissa oli läppäri myynnissä hintaan 10,80 euroa. Se oli iso kuin acer aspire 5000-sarjalaiset, mutta näyttö oli jotain 6 tuumaa (näytön reunat olivat valtavat, vähän kuin eee pc 700 -mallissa ne kaiuttimet reunoilla).
Vein läppärin kotiin ja olin ihan innoissani. Siinä oli windows 95 ja asensin sen tilalle xp:n. Meri tuli kesken asennuksen äkäisenä valittamaan että ei tossa asennuksessa oo mitään järkeä.
Kun avasin läppärin kannen toisen kerran, tajusin että yhdestä näytöstä jakautui 2, ja se pieni näyttö olikin isomman näytön sisällä, eli näyttöjä oli yhteensä 3. Isompi näyttö pysyi mustana, koska se ei ollut kiinni koneessa. Liitäntä oli serial-ata jotain kumman syystä, joten en saanut näyttöä kiinni mihinkään koneeseen. Pelattiin velipoikien kanssa starcraftia ja kaikki ihmetteli miten halpa tuo läppäri olikaan…
Nukuin kuin tukki. Näin unta että ulkona oli 45 astetta pakkasta. Muuta en muista.